Pieniä ajatuksia, villejä unelmia

Valitse. Äänestä.

Toivottavasti mahdollisimman moni viitsii käydä tänään äänestämässä. Ja ihan tosissaan, harkiten. Muuten olen malttanut pitää suuni supussa tässä blogissa näistä vaaleista, mutta äänestämään täytyy kannustaa…

Jos Hämeenlinna haluaisi erottautua houkuttavana asuinkaupunkina, yksi vastustamattomimpia vaihtoehtoja olisi ryhtyä kehittämään asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksia reippaasti muita kaupunkeja paremmiksi. Suurin osa meistä asukkaista haluaisi päästä vaikuttamaan omaan arkeensa kohdistuviin päätöksiin ja suunnitelmiin. Se olisi vetovoimaista.

Helppoahan se ei olisi. Tiedottamista täytyisi tehdä huomattavasti nykyistä enemmän, monipuolisemmin, ymmärrettävämmin ja aikaisemmin. Tiedottamisen yhteydessä täytyisi panostaa kaupunkilaisten kuulemiseen, ihan aitoon kuulemiseen. Sellaiseen, jota työelämässä peräänkuulutetaan hyvän johtamisen osatekijänä. Voisi olla yhtä hyvin meillä hyvän kaupungin johtamisen osatekijä.

Tässä kohtaa tulee ehkä se vaikein paikka. Pitäisi oikein rehellisesti ja avoimesti pyrkiä löytämään aidon kuulemisen keinot, jotka ovat kaukana hyvän hallintotavan edellyttämästä näennäiskuulemisesta.

Kuntaliitosten aiheuttamista kasvukivuista pitäisi jo päästä eteenpäin. Ei kokonaan, mutta peruutuspeilin lisäksi voisi kaunis kaupunkimme askeltaa jo eteenkinpäin. Haluammeko olla houkuttelevampi asuinkunta kuin muut kunnat? Jos, niin miten sen teemme? Ja mitä enää odotamme?

 

Viime öisen koiran rauhoittelun jälkeen kannatan kovasti ajatusta ilotulittelun rajoittamisesta seuraavan vuoden vaihteen aikana. Homma on vuosi vuodelta yhä hallitsemattomampaa ja äänekkäämpää. En ole ollenkaan enää niin vakuuttunut siitä, että jokaisen täysi-ikäisen suomalaisen oikeuksiin pitäisi kuulua rakettien kanssa riehuminen missä ja miten tahansa.

Aamusella koiraa lenkittäessä ilotulitteiden jätteitä löytyi joka paikasta. Toivottavasti kävelytielle istutetut jämät lähtevät helposti irti… Meillä oli aikanaan lasten ollessa pienempiä tapana, että seuraavana päivänä käytiin keräämässä ne tulitteiden jätökset pois, mitä ei yöaikaan nähnyt korjata. Korjasimme siis ainakin teoriassa oman osuutemme roskista. Hauska olisi nähdä sotkujen siivoajia tänäänkin liikenteessä. Tulisi hieman sellaista vastuullisuuden tuntua.

Olen silti vakuuttunut siitä, ettei yhteiskunta ja Hämeenlinnan kaupunki menettäisi mitään olennaista, jos vuoden kuluttua raketteja ei saisikaan ampua ihan jokaisen makuuhuoneen ja olohuoneen kulmalla. Roskatkin leviäisivät helpommin hallituille alueille, jos rytinää saisi harjoittaa vain erikseen sovituilla alueilla.

Meidän kulmillamme joku kovaääninen jaksoi ihastella omia (ja kai muidenkin) rakettejaan koko keuhkojensa kapasiteetilla urheasti mylvien kerta toisensa jälkeen. Rakettien paukkeen lisäksi tämä ylimääräinen melusaaste oli meidän ulkopuolisten kannalta aivan tarpeetonta. Voisi tuon rakettien perään ulinan rajoittaa myös samoille rajatuille alueille vuoden kuluttua.

Ehdotankin, että vuoden kuluttua Hämeenlinnassa saa poksutella raketteja vain muutamalla käyttötarkoitukseen erikseen varatulla paikalla. Jos räjähdyspaikka on edes vähintään 200 metriä kotinurkasta, melutaso on jo paljon siedettävämpää. Toki voisi miettiä sitäkin, pitäisikö rakettien ostajien jatkossa maksaa myös rakettikohtainen siivous- ja valvontamaksu, jolla saataisiin turvattua illan valvontaa ja seuraavana päivänä jälkien siivousta. Sekin olisi ihan kohtuullista?

Kumpi vaatii enemmän kanttia: ilotulitteiden räjäytteleminen etuajassa vai tulitteiden kanssa odottaminen määräaikaan asti? Keskenkasvuinen kieltojen ja rajoitusten vastustaja näkee sankaruuden kieltojen uhmaamisessa. Oikeasti: paljon enemmän kanttia vaatii kieltojen noudattaminen. Kuka pystyy siihen?

Onneksi sinnikäs sade on saanut melkein kaikki hätähousuiset lahopäät malttamaan mielensä. Muutamat räjäytykset ovat saaneet koiramme hyppäämään ulos turkistaan, mutta muuten on ollut melkein rauhallista.

Hätähousuja ei kutsu vain aikainen, vaan myös sääntöjen vastainen rakettien ampuminen. Suojalasejahan ei voi pitää kasvoillaan kukaan sellainen henkilö, jonka mielestä näkökyvyllä ei ehkä voisi olla käyttöä myöhemmin elämässä. Ha!? Jos meidät olisi tarkoitettu näkeviksi, olisimme varmaan saaneet suojalasit jo syntyessämme?!

Kaikki muutkin ilotulitteiden käyttöohjeet ovat tehty niiden ylivarovaisten tueksi, jotka haluavat nähdä ja liikuttaa raajojaan uuden vuoden jälkeenkin. Kuka sellaista kaipaisi?

Tärkeintähän kaikessa on viedä vastuu pois aikuisilta ja syyllistää keskenkasvuiset huimapäät. Eiväthän aikuiset ole nuorista huolehtimista varten… Vai?

Kuka uskaltaisi ottaa tänä uutena vuotena vastuullisen aikuisen roolin kantaakseen? Pidetään nuoret (ja aikuisetkin) ehjänä.

Reilun viiden vuoden kuluttua olen lähellä elämäni seuraavaa ennustettavaa käännepistettä. Joskus niihin aikoihin muutto pienempään asuntoon alkaa olla melkoisen ajankohtainen. Samoihin aikoihin pistetään uudelleen harkintaan moni muukin asia. Kuten se, mistä se pienempi kahden asuttava asunto oikein ostettaisiin.

Hämeenlinna on mitä mainioin lapsiperheen asuinpaikkakunta, mutta kohta täytyy ryhtyä miettimään, mitä se ja vastaavasti muut kaupungit tarjoavat yli viisikymppiselle, kahden asuvalle työikäiselle ja -kykyiselle parille. Pitäisi kai miettiä sekin, mitä sitä itse siinä tilanteessa elämäänsä kaipaisi.

Kohtuullinen työmatka olisi todennäköisesti yksi kärkiajatuksista. Jo nyt palautumisaikaa tarvitsee aivan hävyttömän paljon. Veikkailenpa, ettei tilanne juurikaan kohene vuosien vieriessä eteenpäin…

Kohtuulliset asuinkustannukset ovat aina listalla yhtä tärkeitä. Ei siis sydän-Helsinkiin.

Nyt kaipaan ympäristöltäni aavistuksen enemmän rauhaa kuin elämyksiä. Omia mielennotkahduksia sen seikan suhteen on aika vaikea ryhtyä arvailemaan. Mikä onkaan sitten tärkeysjärjestys yli viiden vuoden kuluttua?

Samalla tavalla puntariin joutuvat ne asiat, mitä odottaa työltänsä. Älyllinen ja luova työ, jota voisi tehdä rauhalliseen tahtiin jostain tropiikista tai edes Välimereltä käsin ei liene kovin realistinen toive. Joustavuus ja mahdollisuus riittävään vapaa-aikaan sen sijaan eivät ole kohtuuttomia toiveita.

Tiedätkö hyvän asumapaikan kypsässä keski-iässä olevalle varmalle veronmaksajalle? Vinkkejä vastaanotetaan - suunnittelu alkaa oikeastaan jo nyt!

 

Teksti näkyy yhtä pienenä kuin kuvakin, joten tässä kuvan teksti vähän selvemmällä fontilla:

 

Yksinkertaisesti,

ihan hiljaa. 

Rauhallisesti ja paikallaan.

Ajatukset kesytettyinä

hyvään mieleen.

 

Siinä se on,

joulun henki.

Havuntuoksuisena, kynttilän liekin muotoisena

kiireettömänä hetkenä

Haluna jakaa hyvää mieltä

ja kykynä antaa anteeksi.

 

Vaatii paljon,

mutta antaa vielä enemmän.

 

Keskussairaalan yhteydessä kuulee paljon epäluottamuspuhetta. Eikä se puhe muutu maallikon korvin paljoakaan paremmaksi muuallakaan Hämeessä.

Tärkeintä lopulta ei ole se, mitä puheella tai kirjoituksella tarkoitetaan. Tärkeimmäksi nousee usein se, miltä puhe tai kirjoitus saadaan kuulostamaan. Onko puhe luotettavaa vai epäluottavaa?

Luottamusta ei rakenneta pelkästään ylhäältä päin. Luottamus kulkee molempiin suuntiin. Siksi luottamuksen synnyttämiseen tarvitaan meitä kaikkia. Raskasta, eikö vain?

Voisi kuvitella, että meillä kaikilla olisi työssä ja elämässä pohjimmiltaan kovin samanlaiset tavoitteet. Keinot ja lähestymistavat saattavat olla kovin erilaisia.

Vastakkainasettelu vähättelee yhteistä tavoitetta ja korostaa erilaista lähestymistapaa. Se tie ei vie minnekään. Silti se houkuttaa meitä.

Aito kuunteleminen on vaikeaa. Se vaatii paljon. Ilman aitoa kuuntelua ei ole aitoa vuorovaikutusta. Koetko tulevasi kuulluksi? Koetko voivasi vaikuttaa päätöksiin?

Muuallakin roihuaa kuin sairaanhoitopiirin valtuuston kokouksessa  Tässä tulista menoa muualla Hämeenlinnassa.

 

 

 

Toriparkki on viittä vaille päätetty. Käytämme verorahoja tulevaisuuden rakentamiseen, mikä olisi oikein hyvä, jos nykyisyydessä jokin olisi kunnossa. Minä kuitenkin haluaisin veroäyrieni menevän niiden ihmisten hyväksi, jotka tarvitsevat niitä juuri nyt ja tänään. Mutta päättäjät haluavat toriparkin…

Kyse on etiikasta. Ja tärkeysjärjestyksestä. Mikä on tärkeää ja mikä vielä tärkeämpää? Keskustan repiminen vuosiksi tulevaisuuden vetovoimaisuuden vuoksi ei innosta minua. Minä näen tärkeysjärjestyksen toisin. Minusta eniten apua tarvitsevat tulevat kiireysjärjestyksessä ensin. Ehkä näen asiat väärin? Tai sitten olen vain väärässä paikassa ja väärässä paikassa

En tapaa ostaa mitään sieltä, missä etiikka ei mielestäni ole kohdallaan. En myöskään mieli maksaa veroja sinne, missä niitä käytetään aivan oman etiikkani vastaisesti. Kysyykö kukaan kuntalaisilta/kaupunkilaisilta? Haluavatko renkolaiset ja lammilaiset Hämeenlinnaan mahdottomasti maksavan toriparkin, jonka vuoksi keskusta ensin räjäytetään pirstaleiksi ja liikenne estetään juuri niihin paikkoihin keskustaa, joita halutaan elvyttää?

25 miljoonaa on jo niin iso raha, että sen käytöstä voisi hieman kysyä kantaa myös kaupunkilaisilta. Jos velkaa halutaan välttämättä ottaa 15-20 miljoonaa, minkä asian hyväksi tuo velka haluttaisiin ”ruohonjuuritasolla” käyttää?

Järjestetään vaikka bussikuljetus linja-autoasemalta torille, jos se on välttämätöntä. Pelkään pahoin, että keskustan repiminen pariksi vuodeksi kuolettaa sen kokonaan. Mikä on toiminut joskus muinoin jossain muualla, ei välttämättä ole enää hyvä lääke tähän aikaan.

Kuullaanhan kuntalaisia? Kuullaanhan?

Syyskuun loppuun mennessä Hämeenlinnan kaupunki oli maksanut yli 550 000 euroa väärien potilaiden makuuttamisesta Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Nämä väärät potilaat ovat niitä, jotka eivät tarvitse enää keskussairaalatasoista hoitoa ja odottavat pääsyä muuhun jatkohoitopaikkaan. Jatkohoitopaikan järjestäminen on Hämeenlinnan kaupungin vastuulla. Tuorein uutisointi jatkohoitopaikkojen löytymisen nihkeydestä löytynee Ylen sivuilta.

Vuoden loppuun mennessä Hämeenlinnan kaupungin maksama summa nousee Ylen uutisen perusteella vielä roimasti. Kuinkahan paljon saamme verorahoja tähän turhaan makuuttamiseen menemäänkään? Samaan aikaan keskussairaalan potilaspaikoille olisi huomattavasti muutenkin kysyntää ihan siihen oikeaan tarpeeseen, erikoissairaanhoitoa tarvitseville potilaille.

Toivottavasti kyse ei ole vain tiukasta budjetista ja juustohöylällä tavoitelluista säästöistä? Ihan hulluahan olisi säästää jatkohoitopaikkojen hankkimisessa ja maksaa jälkikäteen moninkertaisesti siirtoviivemaksuina. Jostain muustahan tässä on aivan pakko olla kyse. Vaan mistä?

Uteliaana veronmaksajana ihmettelen, miksi tällaisia järjettömiä summia on tarpeen maksaa? Miksei jatkohoitopaikkoja järjesty? Eikö ole osaavia ammattilaisia jatkohoitopaikkojen palkkalistoille? Vai eikö löydy tiloja? Vai onko kyse yrittäjien vähyydestä? Miksei kaupunki panosta samaa summaa jotenkin oikeaan suuntaan? Mitä en tässä oikein ymmärrä?

Sairaanhoitopiirin hallitus on tietenkin syyllinen kaikkeen pahaan. Sen vuoksi ihmiset sairastavat enemmän ja yhä vaikeammin hoidettavampia sairauksia. Kustannukset olisivat helposti pidettävissä kurissa sairastumisia vähentämällä, mutta hallitus ei tee elettäkään siihen suuntaan.

Erikoissairaanhoidon kustannukset muuttuvat pienemmiksi todennäköisesti juuri silloin, kun sairaanhoitopiirin hallitus vaihdetaan. Ilman hallituksen löperyyttä sairastuvuus olisi ilman muuta huomattavasti pienempi - eikö vaan?

Leo Leppänen tuntuu tietävän ratkaisun tilanteeseen, vaikkei hän vielä toistaiseksi halua sitä julkaista. Sairaat odottavat mieluusti vielä vuoden ajan uuden totuuden selviämistä varten.

Kun Leppäsen uuden hallituksen myötä tilanne oikenee ja sairastuvuus vähenee, koittaa Kanta-Hämeessä uudet ajat. Lääkekustannusten nousu ei tule Leppäsen aikaan haittaamaan elämää. Tosiviisaat ratkaisevat nekin ongelmat, minkä ratkomiseen maallikoiden ja sairaanhoidon ammattilaisten aivot eivät ole pystyneet.

Valmistautukaa siis äänestämään. Käännös parempaan on vain yhden äänen päässä?

 

Omaan järjen valoon on järjetöntä luottaa niin paljon, että poukkoilee tällä pimeydellä autojen eteen ilman heijastinta. Niin hohtavaa järjen valoa tuskin onkaan, että se pimeydessä valaisisi tietä ja tekisi pimeässä kirmailevan älypään näkyväksi. Suosittelen heijastimen, mieluummin useammankin ostamista.

Yhteen heijastimeen pukeutuminen ei vastaa valoteholtaan katulamppua, eikä yksi katulamppukaan vielä kunnon valaisemiseen riitä - jollei sitä nyt raahaa kovin lähellä vartaloaan mukanaan koko kävelymatkan ajan. Yksi heijastin ei toimi vielä henkivakuutuksena, joten silloinkaan ei kannata ryhtyä koettelemaan autoilijoiden reaktioherkkyyttä ja syöksyä puskista keskelle tietä.

Aamuisin ja iltaisin liikenteeseen on pimeiden jalankulkijoiden ja mopoilijoiden (!!!) lisäksi hivuttautunut ketteriä ja ovelia autoilijoita. He selvästikin luulevat, ettei heidän ylinopeuttaan ja/tai muita liikennerikkomuksiaan voi kukaan havaita pimeässä. Ja siksi yksi ajaa tolkutonta ylinopeutta ja toinen ryömittää autonsa aamukuudelta punaisena hohtavien liikennevalojen ohi risteykseen painaakseen sitten nastan lautaan. Ja kun kaistamerkinnät eivät pimeässä hohda riittävän kirkkaasti, ei niitäkään tarvitse muutaman nokkelan autoilijan mukaan laskea edes olemassa oleviksi. Siitä ajetaan, mistä helpoiten pääsee.

Vaikka olen kohtuullisen tottunut autoilija, minua ahdistaa nykyisin tuolla pimeässä. Vedän vatsaani sisään, niinkuin se auttaisi minua pysymään poukkoilevien autoilijoiden, jalankulkijoiden ja pimeiden mopoilijoiden ulottumattomissa. tiedän, ettei se auta ja teen sen kuitenkin.

Olkaapa varovaisia. Huomioidaan muitakin…

Suvaitsemattomuus on päivän sana ja muiden arvosteleminen tuntuu olevan kuuminta huutoa. Joku määrittelee jossain, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Säännöt vaihtelevat määrääjien mukaan.

Jokin ihmeellinen asia kilahtaa ihmisen aivoissa, kun hän kuvittelee olevansa parempi kuin muut. Ja silloinhan kaikki erilaiset ovat häntä huonompia…

Erilaisuus tuntuu merkitsevän samaa kuin väärässä oleminen. Ja sitähän ei kukaan tahdo. Väärässä olemisen voi aina tiukan paikan tullen tuomita. Tämän logiikan mukaan voi tuomita siis myös erilaisen ihmisen. Erilainenhan on kuitenkin väärä - eikö vain?

Erilaisuuden arvostelusta tulee helposti vihapuhetta, vaikkemme sitä myönnäkään. Olemme mielestämme vain määrätietoisia, vaikka käyttäytymisemme viittaa vahvasti epänormaalin puolelle.

Mikseivät kaikki voi olla kuin minä? Mikseivät he voi muuttua hyväksyttäviksi?

Amerikkalaiset mainosihmiset väittävät perinteisesti, ettei negatiivista julkisuutta olekaan (”There’s no such thing as bad publicity”). Siinä mielessä Hämeenlinna on vääntäytynyt taas julkisuuden valokeilaan. Silti kyseenalaistaisin tämän julkisuuden laadun…

Ylen uutisissa yksityisiä vanhusten hoivakoteja osoitellaan puutteellisesta potilasturvallisuudesta: esimerkkinä Hämeenlinna ja hoivakoti Keinukamari. Uutisen lainaukset virkamiesten kommenteista eivät tuossa asiayhteydessä vaikuta mairittelevilta. Ikävä kyllä uutinen ja Hämeenlinna-lausunnot on kuultu jo moneen kertaan radion uutislähetyksissä.

”Meillä ei käytännössä ole varaa nostaa henkilöstömitoitusta sellaiseksi, mikä ehkä tarvittaisiin, jotta voisimme tehdä hyvää tai erinomaista hoivatyötä”, kerrotaan kansalle Hämeenlinnasta. Mutta meillä on varaa moneen muuhun asiaan, josta keskivertoetiikalla voisi mainiosti luopua? Selityksenä lienee se sama: investoinnit eivät vaikuta käyttötalouteen…

Kuntayhtymissä tuntuu löytyvän kovaa menneisyyden kaipuuta ja aluepolitiikkaa. Yhtään se paremmalta tilanne ei vaikuta kuntaliitoksissakaan. Näin ei päästä koskaan eteenpäin.

Hidastamishalu ja -pyrkimykset eivät vie eteenpäin, vaikka niin olisikin mukavaa unelmoida. Mietipä 50-vuotiasta (miestä tai naista), joka yrittää pariutua parikymppisen kanssa. Säälittävää? Lähes rikollista? Todellisuudentajun hukannutta?

Yhtään vetovoimaisempaa ei ole joidenkin kuntien, kunnan osien tai liikelaitosten haikaileminen 1700-luvulle. Kukaan muu kun ei kuitenkaan enää elä siinä ajassa…

Jos Häme haluaa harpata eteenpäin ja pysyä kehityksen mukana, menneisyyden kaipuusta pitää voida luopua. Mikään vanha ei tuhoudu uuden mukana, jos jaksamme vaalia perinteitä. Mutta jos vanhan vaalimiseen vaaditaan jokaiselta pikkukylältä oma hallintokoneistonsa ja kytkentä kauas menneisyyteen, rapistumme kaikki paikalleen. Kuka meidät sitten muka huolisi kumppanikseen?

Ylen mukaan Hämeenlinna on vaikea kaupunki tutustua. Siltä minustakin tuntui viiden ensimmäisen asuinvuoteni aikana täällä. Sittemmin huomasin, ettei ilmaus ole välttämättä tarkka: Hämeenlinna on ehkä ennemminkin HIDAS kaupunki tutustua.  Nyt reilun 17 vuoden asumisen jälkeen tunnen oloni täällä oikein kotoisalta. Siis niin kotoisalta, kuin muualla työskentelevä ehtii olonsa tuntea.

Tänne muuttamisen jälkeen pohdin tukiyhdistyksen perustamista uushämäläisille. Silloin kahden pienen lapsen äitinä en jaksanut vielä ryhtyä tehtävään. Ajan myötä voimavaroja on välillä löytynyt, mutta olen toivonut tilanteen jo muuttuneen. Niin moni oli selvittänyt minulle Hämeenlinnaan muuttamisen ja kotoutumisen ihanaa helppoutta. Ylen uutinen kertoo kuitenkin, ettei tilanne ole välttämättä täysin muuttunut.

Ilokseni olen kuitenkin huomannut, että kaupat ovat keskustassa jo pitempään auki kuin 90-luvulla. Nyt ehdin hyvin käymään erikoisliikkeessä, kun suunnittelen päiväni huolella. Muita iltamenoja ei juuri tule päivien päätteeksi suunniteltua. Tärkeää on kuitenkin, että ehdin hoitamaan kotipaikkakunnalla edes jotain asioitani silloin tällöin.

Ilman työpaikkaa Hämeenlinnassa en olisi juurtunut tänne koskaan. Sitä ylellisyyttä ei kuitenkaan ole tarjolla kovin usein. Ilman oman työpaikan kontakteja tänne kotiutuminen on aivan sattuman varassa. Ehkä tukiyhdistykselle olisi edelleen tarvetta?

Hämeenlinnalainen pysäköintikeskustelu tipauttaa minut aina kärryiltä. Ymmärrän kaiken väärin ja siksi en ymmärrä mitään. Niinkuin tämä torin alle pysäköinti… Jossain vaiheessa olen pudonnut kelkasta aivan täydellisesti.

Ensin ymmärsin niin, että Kaivokadun pysäköintipaikat poistettiin käytöstä, koska paikalle ollaan rakentamassa moottoritien katetta JA pysäköintitaloa. Pysäköintipaikkoja keskustan tuntumassa on nyt siis vähemmän sen aikaa, kunnes pysäköintitalo valmistuu.

Sitten annoin itseni ymmärtää, että parkkitaloa odotellessa pysäköintimahdollisuuksia on Hämeenlinnan keskustassa aivan liian vähän. Tähän pitäisi varmasti sitten miettiä väliaikaista ratkaisua. Ja tietenkin miettiä isomminkin paikallista pysäköintipolitiikkaa.

Mutta SITÄ en ymmärrä, miten uuden pysäköintihallin rakentaminen torin alle ratkaisisi tätä pysäköintipulmaa, joka johtuu Kaivokadun pysäköintitalon rakentamisen aikaisesta väliaikaisesta ahtaudesta? Siis jos yhden parkkitalon rakentaminen vähentää väliaikaisesti pysäköintipaikkoja, niin ratkaisuna olisi TOISEN pysäköintihallin rakentaminen melkein siihen viereen? Ei kuulosta kovin akuutilta avulta ja ratkaisulta tilanteeseen.

Vai onko sittenkin niin, vanhat haaveet kaivetaan esille jokaikisessä sopivassa tilanteessa ja nyt on vain erinomainen tilaisuus innostua taas toriparkista? Onko pysäköintitilan väliaikainen pula vain keppihevonen iki-aikaisen hankkeen markkinoinnille? Entäpä sitten se oikea ongelma? Pysäköinti keskustassa juuri nyt?

Jos ei ollut Hämeenlinnan kohdalla moottoritie aikaisemmin kaunista katseltavaa, ei ole nykyinen työmaakaan. Työmaan aitaus on nykyään jo aika usein monessa paikassa ratkaistu paljon kauniimmin ja tyylikkäämmin. Esimerkiksi Kampin kappelin rakentamisen yhteydessä aita oli jo silmän iloa. Vastaavia esimerkkejä löytyy toki muualtakin, mutta tästä sattui nyt löytymään helpohkosti kuvamateriaalia tässä esitettäväksi.

Siis kuvia toisen rakennustyömaan aidasta:

Lisää kuvia rakennustyömaasta täältä.

Tässä vain yksi esimerkki siitä, kuinka rakennustyömaan ohi kulkeminen voi olla silmälle iloa niiden muutaman rakennusvuoden ajan sen sijaan, että esillä on vain ’karu totuus’.

Toki aitaan voi jättää myös tirkistysaukkoja niille, jotka haluavat nähdä työn edistymistä. Ehkä aitaan mahtuisi sekä kauneutta että seurantaikkunoita?

Voisikohan asialle tehdä mitään?

Meillä ’maaseudulla’ uskotaan vakaasti siihen, että kuntauudistus tulee muodostamaan uudet kunnat työssäkäymisalueiden mukaan, kuten julkisuudessa on esitetty. Työssäkäyntialueiden mukaan Riihimäki kuuluisi Helsingin piiriin ja sekös sekoittaisi alueellista yhteistyötä ja rakenteita täällä Hämeessä.

Pääkaupunkiseudun kaupungit eivät sen sijaan ota työssäkäyntialueiden mukaista kuntajakoa ainakaan siellä pääkaupunkiseudulla varteenotettavana vaihtoehtona. Niinpä ministeri Virkkunenkin on taipunut ottamaan hieman laajemman näkökulman asiaan.

Pääkaupunkiseudun kuntien kaavailujen mukaan Hyvinkääkin taitaa olla melkoisesti liian kaukana istuakseen mukaan minkään ison kaupungin jatkosuunnitelmiin. Riihimäestä puhumattakaan. Kanta-Hämeen yhteistyö näyttääkin tässä valossa taas jo aivan erilaiselta.

Kovin monella kunnalla tuntuisi olevan imua Helsingin vaikutuspiiriin, mutta imu ei ole välttämättä molemminpuolista. Miksi kuntaliitoksiin haluttaisiin silloin, kun kustannussäästöjen ja synergiaetujen sijaan edessä olisi vain loputon muutoshankeiden viidakko, paljon byrokratiaa ja jopa lisää kustannuksia?

Näitäkin asioita olisi hyvä tarkastella välillä laajemmastakin perspektiivistä kuin vain kotoisen kapeasta maakuntanäkökulmasta. Välillä tuntuu, että esimerkiksi Helsingissä ja Hämeessä eletään monessa asiassa ihan erilaisia todellisuuksia. Meidän todellisuutemme ei välttämättä ole se ainoa oikea.

Huhtikuussa on tehty valtuustoaloite nuorten mielenterveyspalvelujen parantamisesta Hämeenlinnassa. Aloitteeseen palattiin valtuuston syyskuun kokouksessa. Päätökset asiasta olivat hyviä, mutta edelleen puhutaan vain mielenterveyspalveluista ja se kuulostaa minun korvissani siltä, ettei muualla tehtävää ennaltaehkäisvää työtä lasketa tähän vielä mukaan.

On elintärkeää, että nuori saa apua ja tukea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, kun hommat alkavat mättää. Kuitenkin esimerkiksi lukioikäisten kohdalla stressikerroin kulkee korkealla ja heidän kanssaan työtä tekevien ammattilaisten stressiä keventävä, ei tiukentava ote olisi vähintään yhtä tärkeää. Kuka kannustaisi opettajia auttamaan opiskelijoiden stressin purkamisessa? Lisästressin aiheuttaminen on varmasti aina tahatonta, mutta silti kovin haitallista. Sama tiukka sävy jatkuu terveydenhuollossa yms.

Osaavatko nämä ammattilaiset tunnistaa ylisuorittajan tai superstressaajan? Osaavatko ja muistavatko he mukauttaa toimintaansa näiden yksilöiden kohdalla? Kuka kannustaisi heitä tähän? Tai voisiko kannustavan otteen ja erilaisen yksilön tunnistamisen uskaltaa olettaa kuuluvan jo heidän perusammattitaitoonsa?

Siinä on mielenterveysammattilaisilla puuhaa, jos muut ammattilaiset heittävät perustyössä öljyä liekkeihin. Hyviin tuloksiin tarvitaan mielenterveysammattilaisten lisäksi paljon muutakin. Kaikilta meiltä.

Ilahduin siitä, että kaupunki on päättänyt turvautua ammattilaisen apuun taloustilanteen korjaamisessa. Ulkopuolinen ammattilainen kertoo asiat paitsi osaamisella, ennen kaikkea puoleettomuudella. Nyt on ehkä helpompi kuunnella ja keskittyä itse asiaan.

Aamuisessa Hämeen Sanomissa oli mainio artikkeli siitä, mitä korjaavia liikkeitä ammattikonsultti näkee tärkeimpinä Hämeenlinnan kohdalla. Jos poliitikot ja kadun tallaajat malttaisivat uskoa, että paras osaaminen on nyt näiden neuvojen takana, voisimme keskittyä poliittisen ja periaatteellisen rykimisen sijaan itse asiaan, joka ei ole helppo.

Esimerkiksi vanhustenhuollon rakenteen muuttaminen vielä edelleen ei ehkä nykyasenteilla tunnu helpolta tai mukavalta. Jos se tehdään sopivan maltillisessa aikataulussa, tulos voi kuitenkin olla kaikkien kannalta paras.

Vaikeinta on opetella ajattelemaan eri tavalla. Vanhat hyvät mallit eivät ole enää mahdollisia, yhteiskunta on muuttunut liian paljon. Nyt pitää malttaa osata luopua vanhasta ja etsiä tässä tilanteessa toimivia malleja. Asenteet muuttuvat tietenkin hitaasti. Sen voi huomata seuraamalla esimerkiksi tukkapöllykyselyitä: Vaikka tukkapölly on lain mukaan kiellettyä, sillä on vieläkin ällistyttävän paljon kannattajia.

Kun jaksaa aamulla aikaisin lähteä liikkeelle ja olla illallakin aktiivinen, kamera ehtii kerätä muistiinsa monenlaista…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yhteistyö on vaikeaa puuhaa - ihan oikeasti. Siinä pitää osata joustaa ja hakea isoja, pitkän tähtäimen etuja itsekkäiden pikavoittojen sijaan. Ja kukas nyt sellaiseen malttaisi ryhtyä?

Kovat ajat ovat nostaneet meissä suomalaisissa esiin itsekeskeisimmät piirteemme ja itsekkäimmät intohimomme. Kaverille ei jätetä muuten kuin juhlapuheissa. Nyt pidetään tiukasti kiinni omista eduista ja reviiristä, jottei kukaan muu pääse hyötymään juuri MINUN kustannuksellani. Ja niissä sähinöissä menee lapsi pesuveden mukana kerran jos toisenkin.

Jos yliopistoissa on jo kunnostauduttu oman tien kulkijoina ja oman itsenäisyyden säilyttäjinä vaikka omia raajoja katkomalla (noin kuvainnollisesti), niin osataan sitä kuntakentälläkin. Holtiton vastakkainasettelu ja eri suuntiin vetäminen tulee varmasti maksamaan vetäjilleen vielä ison hinnan. Tämän hetken trendin mukaan näyttää olevan vain kunniakkaampaa kaatua saappaat jalassa kuin joustaa ja nöyrtyä yhteistyön eteen.

Pienillä aivosoluillani en keksi millään, miten tämän koko maan laajuinen tapittelu auttaisi kuntalaisia tai parantaisi kuntien palvelutasoa. Mutta kyllä sen joku vielä selittää. Ja minä jaksan odottaa

 

Se, mikä Hämeenlinnassa osataan, on vihreys ja luonto. Enkä nyt ollenkaan valittele moottoritien kupeesta hakattujen puiden perään - se näköala ei ollut ollenkaan Hämeenlinnan parasta antia. Kaunista vihreää kaupunkimaisemaa löytyy sen sijaan lähes kaikkialta muualta kaupungista.

Onneksi vihreys ja luonto eivät rajoitu vain hyvin hoidettuun kaupunkimaisemaan. Upeaa luontoa löytyy Hämeestä pilvin pimein. Vaan mistä, sitä tietoa onkin jo vaikeampi löytää.

Luontoon.fi -sivusto tarjoaa onneksi tietoutta myös hämäläisistä luontokohteista. Hämeenlinnan virkistyalueyhdistys tarjoaa tietoa jo Hauholaisistakin luontokohteista, mikä on huomattava lisä. Sen sijaan Häme-sivusto (http://www.hame.fi/) esittelee vain muutaman kohteen kohdassa Nähtävyydet ja käyntikohteet: Kansallispuistot ja luontokohteet. Lammilla ja Hauholla ei sivuston mielestä esimerkiksi ole ollenkaan luontokohteita. Myöskään Evoa ei löydy näiltä sivuilta.

Puskaradio kertoo hyvistä luonto- ja ulkoilukohteista, kun jaksaa riittävästi kysellä. Toivoisin silti hieman tarmokkaampaa panostusta luontotiedottamiseen Kanta-Hämeessa nykyistä laajemmin. Aulangolla törmää turisteihin tämän tästä - mutta Aulangosta onkin helppo löytää tietoa. Kelpaisivatko luontoturistit muualle Hämeeseen?

”Hämeenlinna ja Janakkala riidoissa kuntauudistuksesta”, uutisoi Kuntalehti. Uutisen alkuperäinen lähde on Ylen alueuutiset: ”Kuntauudistus repii kuntien välejä”. Joku on väittänyt, ettei huonoa julkisuutta ole olemassakaan, mutta tässä tapauksessa en ole niin varma asiasta.

Janakkala vetää artikkeleissa sympatiapisteet kotiinsa, Hämeenlinna ei vetoa yhtä sympaattisesti. Ehkä tämä on juuri sitä mielikuvaa jota haluammekin luoda?

Tai sitten ei. Kaikkihan me tiedämme, että kaikki viestintävälineistä luettu ei pidä paikkaansa. Kireä fiasko-uutinen saa huomattavasti enemmän lukijoita kuin tavallisempi sopuhymähtely.

Jos olisin vasta muuttamassa tänne, minua eivät houkuttelisi kuntakiukuttelu-uutiset. Päinvastoin. Jos olisin siirtämässä mahdollista menestyvää yritystäni tänne, uutiset eivät silloinkaan houkuttelisi minua tänne.

Vaikkei siihen, mitä viestintävälineissä kerrotaan, voi paljoakaan vaikuttaa, kannattaa sitä silti aina aktiivisesti yrittää. Hämeenlinnalle tekisi hyvää olla haluttu yrittäjien pesäpaikka. Työvoimahan on alueella todella uskollista ja eläminenkin huomattavasti pääkaupunkiseutua edullisempaa. Työpaikkoja täältä löytyy vain harvoille, mutta yrittäjät olisivat lahja koko maakunnalle. Jos maltamme ikäviltä otsikoiltamme houkutella heitä tänne. Maltammeko?

 

Suomi puhuu kuntauudistuksista, Hämeenlinnassa puhutaan Hattulasta ja Janakkalasta. Arjen kannalta tärkeää olisi varmaan, ettei seudulla sahata toinen toisensa jalkaa poikki. Kohtuullinen yhteistyö palkitsee kaikkia.

Muun maailman - tai edes Suomen - näkökulmasta Hämeenlinnalla ei ole paljoakaan sanottavaa. Paljon pitäisi tapahtua, että Hämeenlinnasta tulisi vaikutusvaltainen kaupunki. Työpaikat valuvat muualle. Samoin tapahtuu muunkin vaikutusvallan. Sisäsyntyinen kaupunkimme tarkastelu ei vie meitä eteenpäin, vaikka palkitseekin meitä uraantuneita vanhojen mielikuvien arvostamisesta.

Riittäkö se, vei haluammeko päästä ihan oikeiden päättäjien kerhoon?

Kunnallisvaalikampanjointi on jo kovassa käynnissä, onhan enää hieman yli vuosi vaaleihin. Vai keksiikö kukaan mitään parempaa syytä, miksi teräviä kommentteja lentää ilmassa vinhaa tahtia? Nyt on kunnallisvaaleja ajatellen mitä parhain irtopisteiden keräämisaika. Kaikki hämäläiset poliitikot ja poliitikon alut kun eivät kuitenkaan ole vielä vauhdissa.

Hyvänä esimerkkinä on sairaanhoitopiirin talousennuste. Ennen kuin asiaa oli ehditty käsitellä edes kuntayhtymän hallituksessa, melkein joka toinen hämäläinen oli ehtinyt lausua jyrkän mielipiteensä ja arvionsa tilanteesta tiedotusvälineissä. Löytyykö vielä joku, joka haluaisi nopeasti ratsastaa aiheella julkisuuteen, ennen kuin tilanteen ei-karmeus alkaa paljastua?

Vaan onhan se niin, ettei hyvillä uutisilla ja onnistumisilla pääse eteenpäin. Kateutta sellainen korkeintaan synnyttää. En muista kenenkään kiitelleen (oikein tiedotusvälineiden kautta) sairaanhoitopiirin johtoa muutaman aikaisemman vuoden hienoista taloudellisista tuloksista. Viime vuoden jälkeenkin syntyi hyvästä tuloksesta vain rutinaa, kun ylijäämää ei maksettu heti kunnille takaisin, vaan se siirrettiin puskuriksi huonompia aikoja varten. Ei, en muista todellakaan yhtään kiitoksen sanaa julkisuudessa…

Niin se menee.