|
Eilen juuri taisin lukea synkän ja terävän pääkirjoituksen sairaanhoitopiirin taloudesta. Aamulla kuuntelin Yle Puhe -kanavalla radiossa nuorta professoria, joka puhui luovuudesta aivan eri sävyllä kuin julkisuudessa yleensä puhutaan. Hänen mielestään luovuuden pitää olla ikävää. Ainakin jollekin. Kaikkien meidän mukavuusalueillamme pysytellessämme ei voida puhua luovuudesta.
Ja takaisin kuntatalouteen: Mieleeni tuli ohjelmaa kuunnellessani kuntatalouden haasteet ja avoimet työpaikat. Ällistyttävän moni muutaman tuhannen asukkaan kunta on viime aikoina etsinyt palvelukseensa kunnanjohtajaa. Ja minä olen ihmetellyt, miten ihmeessä niillä voi olla siihen varaa.
Ja takaisin luovuuteen: Mukavuusaluetta on se, ettei mikään muutu. Epämukavuusaluetta on se, että asioiden täytyy muuttua. Kuinka 2 700 asukkaan kunnalla on varaa pitää palkkalistoilla ihan ikiomaa kunnanjohtajaa? Voisiko tulevaisuudessa yksi kunnanjohtaja olla osa-aikaisesti useamman pienen kunnan kunnanjohtaja? Kaikki säästäisivät ja etujakin tulisi ajettua laajanäköisemmin.
Entä kuntien muut hallinnolliset virat? Palveluista puhumattakaan. HALOO!!!
Kuntaliitosten vastustaminen ei sellaisenaan riitä vielä monenkaan kunnan pelastuskeinoksi. Se vain lisää muutamilla vuosilla itsenäistä (vaan ei aina niin tervettä) elinikää. Mitä, jos uskallettaisiin heittäytyä luoviksi ja siirtyä epämukavuusalueille? Jotain kompromissia voisi löytyä tai sitten aivan uuden elämän liitoksia.
Kuka uskaltaa kokeilla?
Susanna
Kaikkihan sen jo tietävät, että Suomi on maailman paras maa. Se on nyt tutkittu juttu. Kylmyys ja talvinen valon puute eivät ole olleet kriteereissä mukana. Ja niitä lukuunottamattahan täällä on aivan mahdottoman hyvä olla ja asua.
Toki epäkohtia löytyy aina, mutta niinpä niitä löytyy kaikista muistakin maista. Täydellistä järjestelmää ja yhteiskuntaa kukaan ei ole onnistunut vielä jostain syystä luomaan.
Tyytymättömyys on helppoa. Samoin valittaminen. Minunkin suustani alkaa päästä valituksen sanoja viimeistään, kun aamuin illoin pääsee taittamaan työmatkaansa pimeässä. Sielu vaatii ja huutaa valoa, mutta tähän mennessä mikään valitukseni ei ole vain tuonut tilanteeseen muutosta. Yhtä pimeänä koittaa seuraavakin päivä, vaikka olisin vähän enemmänkin päästellyt suustani valitusta ja nurinaa.
Omaan ympäristöön tyytymättömyys ei tavallisesti vetoa. Siksi yritänkin yhä useammin pitää mölyt mahassani. Huomaan itsekin aavistuksen karttelevani ns. ammattivalittajia. Ikävistä asioista valittaminen ei kirkasta päivääni eikä piristä mieltäni. Eikä se tunnu tekevän sitä monen muunkaan kohdalla.
Silti joskus vielä aion ottaa talvella pitemmän loman ja häipyä mieheni kanssa johonkin lämpimään ihan vain lekottelemaan. Vaikka edes kerran (täytyy varmaan muistaa kertoa hänellekin  ). Se tulee toki tuottamaan taloudellisesti ahdasta, mutta kaikkea ei vain voi saada.
Sitä paitsi haaveilu ja tavoitteet tekevät elämästä onnellisempaa. Sekin on tutkittu juttu.
Susanna
Pakistanin tulvia kuvaillaan tsunamiakin pahemmaksi onnettomuudeksi. Kysessä on Pakistanin 63-vuotisen itsenäisyyden ajan suurin luonnonkatastrofi, kertoo Yle.
Taudinaiheuttajat ja ruokapula uhkaavat pahentaa tilannetta entisestään. Jo nyt ainakin kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään tulvien vuoksi kotinsa. YK:n arvion mukaan ainakin 1 600 ihmistä on menehtynyt tulvien seurauksena.
Apu tulee paikalle tuskallisen hitaasti. Osa suomalaisista ei ole haastattelujen mukaan ollenkaan edes tietoisia Pakistanin tulvatilanteesta. Pakistan-keräykset ovat käynnistyneet hieman hiljaisuudessa ja vasta tilanteen pahennuttua melkein nykyiselleen.
Auttaa voit montaa kautta. Ohessa muutama linkki avustusjärjestöjen sivulle, niin ei tarvitse itse etsiä. Riittää, kun auttaa.
http://www.redcross.fi/
http://www.unicef.fi/lahjoita-…3god1zv0cQ
http://www.kua.fi/fi/?id=63&selArticle=230
Susanna
Ruotsissa halutaan levottomien oppilaiden vanhempia koulutunneille mukaan kurinpitäjiksi. Menetelmä toiminee, jos vanhemmat ovat kiinnostuneita jälkikasvunsa kasvattamisesta. Mutta monen levottoman oppilaan oireilu kulkee käsi kädessä vanhempien kiinnostuneisuuden kanssa.
Onhan niitä täällä meilläkin: vanhempia, jotka sallivat lapsilleen melkein mitä vain, kunhan nämä eivät häiritse heitä. Ja kun aikuiset ryyppäävät, niin teinitkin saavat oman osansa - eivät ole sitten rutisemassa ja häiritsemässä.
Miten tällaisten täysvälinpitämättömien vanhempien kutsuminen kouluun auttaisi? Jälkikasvu voisi olla kovasti häpeissään, jos vanhempi ilemstyisi paikalle. (Muut häiriköt innostuisivat ehkä entisestään.) Mutta tuskin hän ilmestyisi. Eihän kouluun ole pakko mennä.
Jotain hieman jykevämpää tarvitaan, että häiriköt saadaan edes astetta hiljaisemmiksi. Uskoisin.
Susanna
Minä ymmärrän ja sitten en ymmärrä. Siinä ei sinänsä ole mitään uutta taivaan kannen alla. Mutta kohde on uusi: Finncommin lopettamat kotimaan lennot.
Ymmärrän, että joillekin matka-aika on rahaa. Ja kotiin asti olisi oikein kiva päästä lentokoneella.
En ymmärrä kuitenkaan sitä, että valtion pitäisi tukea tappiollista liiketoimintaa, joka kaiken lisäksi on kaikkea muuta kuin ympäristöystävällistä. Esimerkiksi Seinäjoelta pääsee junalla Helsinkiin yhdessä huiskauksessa. Ja ympäristövaikutukset ovat paljon rakentavammat.
Olisi mahdottoman mukava, jos voimavaroja käytettäisiin nopeiden ja ympäristöystävällisten vaihtoehtojen tukemiseen. Ymmärrän toisaalta niitäkin, jotka eivät enää luota VR:n palveluihin. Raideliikenne näyttää olevan mahdotonta Suomen kaltaisessa maassa. Tosin on tässä kesän aikana varmasti jokunen juna ihan aikataulussakin pysynyt
Jos niitä verovaroja riittää muutaman ihmisen lentomatkustamisen tukemiseen, voisiko niitä sittenkin harkita jonnekin muualle käytettäväksi? Jos ei liikenteeseen, niin vaikkapa vammaisten tai vanhusten asumispalveluihin, vaikka ne onkin jätetty kuntien kustannettavaksi.
Ei se riitä, että laittaa roskat roskikseen. Yleiset roskakorit eivät vedä koko yteiskunnan jätettä.
Luonnolliset roskien vahtijat levittävät roskia ympäristöömme tasasesti. Jos roskis on ylibuukattu, roskisdyykkarit tasoittavat tilannetta välittömästi…
Mihin laitat roskasi?
Susanna
  
Vasta nyt, tyttären koiranpennun myötä, olen ryhtynyt tarkastelemaan elämää ja ympäristöä myös koirien kannalta. Tai ehkä se katseleminen alkoi jo keväällä, kun kävimme tyttären kanssa Lontoossa. Käynti Regent’s Parkissa oli herättävä.
Koirien osalta Regent’s Parkin innostava osuus oli laajaakin laajempi puistoalue, jossa koiria sai pitää myös vapaana. Koirat juoksivat onnellisina keskenään ja palasivat sitten isäntiensä ja emäntiensä luo. Puiston leveähköt kävelytiet oli asfaltoitu, joten puistossa näkyi myös sähköpyörätuolilla liikkuva koiran omistaja. Koira sai juoksennella vapaana ja molemmat olivat varmasti tyytyväisiä.
Vaan missäpä täällä kotona ulkoiluttaisi koiraa niin, että se voisi olla vapaana ja lääniä riittäisi tallattavaksi? Jos vielä tarjolla olisi muuta koiraseuraa, aina parempi. Eikä autoja tietenkään mailla eikä halmeilla…
Regent’s Parkin koirille sallittu alue oli myös muiden ulkoilijoiden ja lenkkeilijöiden suosiossa. Kyseessä ei siis ollut mikään hehtaarimainen koirapuisto, vaan hehtaarimainen puisto - hyvillä ulkoilumahdollisuuksilla myös pyörätuoleille ja koirille.
Sitä jäi oikein kaipaamaan…
Susanna
Joka kolmas meistä suomalaisista ei osaa uida riittävästi täyttääkseen uimataidon kriteeriä: Henkilö, joka pudottuaan syvään veteen niin, että pää käy veden alla ja päästyään uudelleen pinnalle ui yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään.
Tänä kesänä ihmisiä on hukkunut tarpeettoman paljon. Syitä lienee yhtä paljon kuin hukkuneita. Muistan kuitenkin kesän, kun 8-vuotiaan poikamme luokkakaveri ei saanut tulla kanssamme rannalle: hän ei osannut uida. Hän ei tosin myöskään saanut ajaa polkupyörällä…
Sama poika sai ajaa mönkijällä tai traktorilla omalla pihallaan, muttei tehdä mitään sen ulkopuolella…
Tähän kun yhdistää suomalaisen humalakulttuurin, uhrit ovat lähellä. Vaikkeivät kaikki helteen uhrit olekaan uimataidottomia juoppoheilureita, monta henkeä säästyisi jo pelkästään hyvällä uimataidolla. Fiksu alkoholin käyttö säästäisi ainakin toisen mokoman lisää…
Susanna
Hellepäivän selviytymispaketin ensimmäinen sivu on tässä, muut täydentäkööt pakettia edelleen.
- Ruokakaupan kylmäosasto on paikka numero 1. Siellä saat tasoitusta helteeseen. Osta vaikkapa vain vähän kerrallaan, niin saat syyn mennä kauppaan joka päivä
- Vaatekaupat eivät halua hikisiä asiakkaita ja ovat helteellä siksi melkein paratiiseja! Samalla voi tietenkin ostaa ne pakolliset syksyä varten ja putsata viimeiset alennusmyynneistä.
- Uiminen viilentää. Rannallakin voi viettää varjossa puun alla aikaa pitkänkin aikaa. Kun alkaa tulla kuuma, aina uimaan uudestaan.
- Viileähkö suihku tekee myös terää.
- Jotkut käyttävät märkää t-paitaa. Sopii myös miehille
- Urheilutekstiilit auttavat siirtämään hikeä vaatteiden ulkopuolelle. Helpottaa oloa. Ja on uimarantojen ulkopuolella kauniimpaa kuin uima-asut.
- Juo. 2 litraa vettä päivässä ja lisäksi vaikkapa hedelmämehuja.
- Etsi aina-varjoinen-paikka. Sellaisessa kohdassa maa pysyy mukavan viileänä ja siinä voisi istua kirjaa lueskellen pitkänkin aikaa. Meillä koirakin viihtyy ikivarjossa.
- Sälekaihtimet ja vaaleat verhot umpikiinni ikkunoiden eteen. Lämpöä on helpompi estää tulemasta asuntoon kuin saada sieltä pois.
- Tuuleta yöllä. Silloin on mahdollisuus saada hiven viileämpää ilmaa asuntoon.
- Jos et osaa nukkua ilman peitettä, vaihda se pelkkään pussilakanaan.
- Ulkoile aikaisin aamulla ja myöhään illalla. Valitse varjoiset reitit.
Eikä tässä vielä kaikki. Eihän?
Susanna
Monen kettukyselyn jälkeen kerron sen täälläkin: meillä EI ole ketunpoikasta. Eikä MEILLÄ ole koiraakaan. Koira on tyttäremme: itse valitsema, varaama ja maksama. Hän myös kasvattaa, me muut vain autamme hieman ja myötäilemme. Rotu on kleinspitz.
Emme me sentään ketunpoikasta hihnassa kaupungissa taluttaisi: orpojenkin eläinten täytyy olla mahdollisimman omillaan päästäkseen palaamaan luontoon niin pian kuin mahdollista.
Toiseksikin kiitän kärsivällisiä kanssa-asujiamme siitä, ettei kukaan ole vielä läpeensä hermostunut hoitamattomaan pensasaitaamme. Leikkasin pari päivää sitten sieltä häiritsevimmät harottajat. Isäntä on saanut tiukan käskyn olla koskematta pensaisiini Joten siistiminen on odottanut minun lomaani ja levollista olotilaani. Pensasaita siistiytyy jatkossa vielä lisää…
Melkein nauratti, kun luin tämän päivän yleisönosastoa. Huonoja käytöstapoja arvostellut nimimerkki höykytti hyviä käytöstapoja kannanotossaan oikein perusteellisesti. Olikohan oikein harkittu ylilyönti arvostella muita ihan olan takaa nimimerkin suojissa?
Susanna
Loma on olemisen iloa ja tekemättä jättämisen taitoa. Se on hiljaista nautiskelua ja rauhallista arkea. Ilman aikatauluja ja ilman kiirettä. Ilman suorittamista ja ilman pakkoa.
Minun onnistunut lomani voisi olla sinulle painajainen. Ja päin vastoin.
Ja me molemmat saamme tyytyä siihen, mitä meille annetaan. Melkein aina siitä voi olla kuitenkin jopa kiitollinen.
Ihanien lomapäivien lomasta, Susanna
Ei ollut täydellinen juhannus mitenkään. Ei säiden puolesta, muttei ikävä kyllä myöskään onnettomuuksien puolesta. Mitä jos säät olisivat olleet ihanteelliset? Olisiko uhreja vielä enemmän?
Tähän mennessä 21 kuolonuhria - synkin juhannus kymmeneen vuoteen.
Ei taida kauhean vahvasti jäädä päähän valistukset: alkoholin kanssa ei tie- eikä vesiliikenteeseen, nopeusrajoituksia TULEE noudattaa juhlapyhinä ja hyvinä ajopäivinäkin, hölmöjen riskien ottaminen tuo haittoihin nähden aivan liian vähän jännitystä.
Olemmeko me todellakin saavuttaneet evoluution pään? Emmekö pysty hillitsemään päihdyttävien aineiden ja itsetuhoisuutemme yhdistelmää enää yhtään paremmin?
Olisiko kodeilla vai koululla tässä töitä?
Susanna
Itsekkäästi toivon juhannussääksi kylmää, sateista ja tuulista. Juhannusaatto on vasta alkanut, mutta ensimmäiset festivaalitason läpiyön äänekkäät ulkojuhlat on jo pidetty muuallakin kuin naapurustossamme. Meidän perheessä kaikki eivät osaa nukkua korvatulppien kanssa, joten univelka tulee juhannuksen aikaan kasvamaan sfääreihin.
Siksi alle kymmenen asteen lämpötila ja tuuliselta taivaalta satelevat jäiset pikku-ukot taitavat olla ainoa toivoni säädyllisen lempeään juhannukseen myös meidän ilmatilassamme.
Kaikille rauhallisen juhannuksen viettäjille toivon tietenkin aurinkoa ja muutoinkin täydellistä keliä
Susanna
Luottamushan edellyttää sitä, että meillä on jonkinlaisia yhteisiä pelisääntöjä, joita muiden(kin) sitten odotetaan noudattavan. Kuten että ei saa valehdella tai vetää välistä tai että lupaukset tulee pitää. Jos kuulostaa monimutkaiselta - niin minkäs sille voi.
Minä en luota neiti Torviseen, koska neiti Torvisella on erilaiset säännöt kuin minulla. Ei siis ole mitään, minkä päälle luottamusta rakentaisi. Neiti Torvisen mukaan on ok, että hänen kissansa juoksentelee pihallani pissaamassa ja pikkulintuja syömässä. Minun mielestäni se ei ole ok. Herra Kurvilan mielestä on sen sijaan ihan oikein jättää ympäriinsä myrkytettyjä makkarapaloja neiti Torvisen kissan (ja samalla monen muunkin kissan ja koiran) pään menoksi. Siinä minä olen kovasti eri mieltä herra Kurvelan kanssa, emmekä varmaan saisi kovin hienoa luottamusta syntymään välillemme näiden asioiden tiimoilta.
Yhteiskunnassa meillä on lait ja yleinen länsimainen etiikka ohjaamassa meitä, joten voisi luulla luottamushenkilöiden hakevan luottamusta niissä rajoissa mahdollisimman paljon. Politiikkahan olisi silloin reilua peliä. Jotenkin silti tuntuu, että näissäkin asioissa joillakin on ihan omia sääntöjänsä turhanpäiväisen luottamuksen syntymisen estäjänä.
Työpaikoilla asiat ovat vieläkin hullummin. Osa säännöistä on kirjattu, osa kulkee suusanallisena perimätietona, joka tuppaa helposti unohtumaan tai jopa lipsahtamaan kokonaan korvien välistä. Jotkut noudattavat sääntöjä orjallisesti, mutta vastapainona osa porukasta kulkee ja toimii kaikkien sääntöjen yläpuolella. Ja tietenkin jokaisesta säännöstä täytyy olla VÄHINTÄÄN yhtä monta tulkintaa, kuin organisaatiossa on kautta historian ollut työntekijöitä. Haiskahtaa johtamisongelmalta. Vaan eihän se mikään ongelma ole, jos luottamusta ei tarvita. Ainahan voidaan vahtia senkin edestä. Säästytään monelta mutkalta ja harmilta.
Vai?
Susanna
Luottamuksesta on perin helppoa jutustella yleisellä tasolla. Voimme kaikki olla harmonisesti samaa mieltä ja jäädä keskinäisen myhäilyn tasolle. Konkretiaan meneminen onkin jo riskialttiimpaa, siinä voi jotain osua omille nilkoille.
Uudistuvan kuntatyön sivulla otsikoidaan kauniisti, että muutoksen johtaminen on luottamuksen rakentamista. Luottamuksen rakentamiseen tarvitaan aikaa. Kuinka moni on jaksanut ja ehtinyt käyttää työssään riittävästi aikaa tähän työhön?
Luottamus työssä ei voi jäädä vain yksittäisten ihmisten väliseksi toiminnaksi, jos halutaan pärjätä. Luottamuksen täytyy liittyä työyhteisön (tai kuntien) johtamisjärjestelmään, kulttuuriin, rakenteisiin ja prosesseihin.
Kuinka paljon meillä on asuinkunnassamme luottamusta päätöksenteijöihimme? Miten näytämme luottamustamme? Ja miten viljelemme epäluottamustamme?
Mikä olisikaan sellainen tapa valita johtopaikoille NIIN luotettavat henkilöt, että me Taavi Tavalliset malttaisimme luottaa heidän haluihinsa ja kykyihinsä tehdä päätöksiä mahdollisimman kattavan tiedon valossa kaikkien meidän hyväksemme? Vaalit eivät näytä riittävän…
Tähän luottamusprosessin rakentamiseen tarvitaan kunnissa meitä tavallisia kuntalaisia poliitikkojen ja virkamiesten lisäksi. Ja työpaikalla esimiehen lisäksi luottamusta rakentamaan tarvitaan muitakin. Sinua ja minua.
Oletko jo tehnyt oman osasi luottamuksen rakentamistyöstä tässä elämässä?
Susanna
Luottamuksesta ja johtamisesta / esimiestyöstä on tehty jo ihan kiitettävästi tutkimusta. Kannustavaa tutkimusta.
Luottamus on yksi kasvatustehtävien tärkemmistä teemoista, eikä sen merkitystä voi mitenkään vähätellä myöskään terveydenhuollon, sosiaalitoimen tai vaikkapa nuorisotyön keskuudessa. Miten sujuisi pelastustyö ilman luottamusta?
Niin tärkeä elementti kuin luottamus työn onistumisen ja yhteisten tavoitteiden saavuttamisen kannalta onkin, siihen satsataan häkellyttävän vähän. Vastakkainasettelu taitaa tuntua turvallisemmalta?
Epäluottamus lisää epäluuloa ja kyräilyä. Niistä puolestaan seuraa tulkintoja, aavistuksia ja vuoren varmoja olettamuksia. Näinkö me parisuhteitamme ja ystävyyksiämmekin vaalimme?
Kyse ei siis ole pelkästään perinpohjaisesta ja pitkät perinteet omaavasta epäluottamuksesta työelämässä tai politiikassa. Kyse on vieläkin enemmän uskomuksesta, jota haluamme elätellä: luottamus pitää muka ansaita. Sehän on maailman hitain tie yhtään mihinkään!
Jospa voisimme lähtökohtaisesti päättää luottaa edes pikkuisen. Takapakkia ehtii aina ottaa. Jos yksi (vaikkapa) tuhannesta työkaverista / työntekijästä / pomosta / poliitikosta / parisuhde-ehdokkaista ei ole luottamuksen arvoinen, kannattaako syrjiä muka ”tasapuolisella” kohtelulla niitä kaikkia muita 999:ää? Luottamuksessa on kuitenkin paljon mukavampi elää.
Idealistisesti, Susanna
Sairaanhoitopiirin strategia hyväksyttiin valtuustossa. Malja sille. Nyt päästään vääntämisen sijaan tekemään aitoa kehitystyötä. Meidän kaikkien hyväksi.
Susanna
Mitä, jos pysyttäisiin tiukasti asiassa tällä kertaa? (Ei hullumpi idea…?)
Kyse ei ole siis vain alueellisista puheenvuoroista. Nyt on ihan oikeasti kyse arvojärjestyksestä. Miten hyvin arvot näkyvät puheenvuoroissamme ja elämämme jäljissä? Miten hyvin arvomme näkyvät arjessamme? Mietimmekö edes sitä? Sietäisi…
Arvoitusten viikonloppu päättyi järkevästi. Kuka olisi uskonut? Suomalaisissa puoluekokouksissa tehdään järkipäätöksiä? Niin se vain on. Tällä kertaa.
Maallikosta tuntuu hyvältä, että niin hyvä kuin pahakin saa palkkansa. Kieroilu ja venkoilu ei kaikkien mielestä ole rehtiä puuhaa, vaikka tarkoitus olisi kuinka hyvä.
Silti oma viikonloppu on mennyt hämäläistä perheaikaa nautiskellen. Harmi, ettei kaikilla ole mahdollisuutta siihen Hämäläisyyteen siis.
Susanna
Vaikka kuulun Kokoomukseen, Keskustan puoluekokous saa minut harvinaisen uteliaaksi. Mitä Keskustan valtuutetut päättävätkään kaiken tämän valta- ja hämyhässäkän keskellä?
Näin ulkopuolisen silmissä puolueen puheenjohtajaehdokkaiden lausunnot ja kannanotot herättävät kesäistä hilpeyttä. Millaisiin ratkaisuihin ’pulmapuolueessa’ oikein päädytäänkään?
Huomennako se jo nähdään?
Susanna
Vaikka kuulun Kokoomukseen, Keskustan puoluekokous saa minut harvinaisen uteliaaksi. Mitä Keskustan valtuutetut päättävätkään kaiken tämän valta- ja hämyhässäkän keskellä?
Näin ulkopuolisen silmissä puolueen puheenjohtajaehdokkaiden lausunnot ja kannanotot herättävät kesäistä hilpeyttä. Millaisiin ratkaisuihin ’pulmapuolueessa’ oikein päädytäänkään?
Huomennako se jo nähdään?
Susanna
Kesä on täällä…
  
Lomia odotellen,
Susanna
Armoitetut nuoremme, ihanat jälkikasvumme saavat kevättodistuksen perjantaina ja lauantaina. Siitä se juhlinta sitten lähtee…
Poliisit tehostavat valvontaansa nuorten kohdalla - humalajuomista ja alaikäisen alkoholinkäyttöä ei tulla katsomaan hyväksyvällä silmällä. Mutta sehän ei häiritse meitä vanhempia.
Kyllähän 15-vuotiaan pitää jo saada kokeilla aikuisen elämää… Isi tai äiti ostaa vähän juotavaa, jottei lapsiparka joudu kaupan kassalla ikävään tilanteeseen.
Mutta nuoren aivot eivät vain tykkää alkoholista. Puhumattakaan siitä seksuaalisuuden lisävirittäytymisestä, joka teini-ikäisen kohdalla tarkoittaa aikamoisen tuhtia virittäytymistilaa.
Miten tuet lastasi hänen loppuelämänsä ajan, jos hänen aivonsa kärsivät liikaa alkoholin käytöstä?
Oletko mukana lapsesi kanssa raskauden keskeytyksessä ja sen edellyttämässä terapiassa, jos tilanne päätyy siihen?
Entä, jos lapsesi osoittautuukin olevan sitä tyyppiä. joka äityy ylitsekäymättömän aggressiiviseksi saadessaan alkoholia elimistöönä? Mitä, jos joku vammautuu eliniäkseen? Tai kuolee?
ÄLÄ tue harhapolkuja. Jos lapsesi aivan välttämättä haluaa kulkea niitä pitkin, hänen pitää tehdä se itse. Ei aikuisten tukemana ja kannustamana.
Voitaisiinkohan me aikuisetkin siirtyä keskustaan vähäksi aikaa lauantai-iltana. Voisi rauhoittaa tilannetta vähän ja samalla aukaista meidän vanhempien silmiä.
Tuntuu musertavalta, että jokin valtio päättää toimia ihan omilla säännöillään tässä yhteisessä todellisuudessamme. Harvinaistahan se ei ole, vaikka viittaankin nyt tietenkin Israeliin ja Gazan avustuspartioiden aluksiin hyökkäämiseen. Ja pohjimmillaan kyse on siitä, saako eristetyn alueen asukkaille toimittaa elintarvikkeita ja terveydenhuoltoa riittävästi.
Vaikka samankaltaista tapahtuu muuallakin maailmassa, on yhtä järkyttävää, että kaikilla omavaltaisuuden äärimmilleen vievillä mailla on aina jokin isovelimaa puolustamassa. Kukaanhan ei saa kiusata pikkuterroristia. Esimerkiksi Pohjois-Koreassa annetaan oman väestön nähdä mieluummin nälkää kuin otetaan avustuksia vastaan väärästä paikasta.
Israel ei pistä kärsimään omiaan, mutta muitakin senkin edestä. Miten se sitten eroaa edukseen niinsanotuista terroristimaista?
Ja isot maathan saavat aina taistella oikeuden ja vapauden nimissä melkein ketä tahansa vastaan. Tai niin ainakin ikävimmillään tuntuu.
Talouskurimuksemme tuntuu pieneltä ikävältä sen rinnalla, miten ihmiset kärsivät ja kuolevat vain periaatteiden vuoksi (eivät siis omiensa).
Mietiskelee Susanna
Koimme ensin ihanan herkkiä hetkiä, kun oravanpoikanen saapui ruokintapaikalle syömään. Liikkuminen oli epävarmaa ja haparoivaa. Häntä oli keskenkasvuinen ja kroppa pienen pieni.
Kun syötävää ei löytynyt enää lintulaudoilta, poikanen laskeutui maahan etsiäkseen ruokaa sieltä. Vesisateen keskellä seurasimme innokkaina tapahtumia keittiön ikkunasta.
Yhtäkkiä poikasen taakse hiipi se sama iso, tulevahko kissa, jota olen pitkin talvea ja kevättä hätistellyt pois tontiltamme ja erityisesti pienten eläinten kimpusta. Välimatkaa oravanpoikaseen oli ehkä noin 20 cm, kun havahduimme kissan läsnäoloon. Isolla ryminällä ja huutamisella saimme tilanteen poikki vähäksi aikaa. Kissa lähti kuitenkin seuraamaan oravaparkaa.
Mikä neuvoksi? Oman tuhdin allergiani vuoksi en suostu vastaanottamaan pihallemme YHTÄKÄÄN kissaa. Meidän pihaeläimiämme saalistamaan en suostu päästämään yhtäkään otusta.
Vastaanotan mielelläni neuvoja ja vinkkejä kissojen karkoittamiseksi. Olen ehkä paha ihminen, mutta en missään nimessä halua kenenkään lemmikkikissaa meidän pihallemme.
Susanna
Sairaanhoitopiirin talous on hoidettu alkuvuoden aikana niin mallikkaasti, ettei mitään henkilöstön lomautuksia tarvinnut tämänpäiväisessä hallituksen kokouksessa edes harkita. Olimme kaikki erittäin onnellisia ja tyytyväisiä tilanteesta.
Jatkohoitopaikkoja jonottavien määräkin on pudonnut Hämeenlinnan osalta hienosti alas, muilla kunnillahan asia onkin ollut ihan hyvin hoidossa tähänkin asti. Tämä tarkoittaa sitä, että potilasjonojen kertyminen helpottaa toivottavasti siltä osin ainakin hitusen verran jatkossa.
Hyvä taloustilanne tarkoittaa myös sitä, että rahaa riittänee myös niihin ylimääräisiin panostuksiin, joita hoitotakuujonojen purkaminen edellyttää. Siitä päätetään vasta seuraavassa, kesäkuun kokouksessa, mutta niin vakaasti uskon.
Saimme myös hyväksyttyä vuoteen 2015 asti ulottuvan strategialuonnoksenkin sairaanhoitopiirin valtuuston esittelyyn. Aluepolitiikka etenkin Hämeenlinnan ja Riihimäen välillä herätti paljon puhetta ja argumentteja matkan varrella. Tuloksena on strategialuonnos, jonka sisältöä, tarkkuustasoa ja sanamuotoja on pyritty hiomaan niin, että asiat ovat selkeästi esitettyjä, mutta eivät jää elättämään turhia pelkoja tai epäluuloja. Toivottavasti. Uskon vakaasti, että strategialuonnos on paras mahdollinen (karkean tason) suunnitelma niin sairaanhoitopiirin asiakkaiden (=potilaiden) kuin henkilökunnankin kannalta. Etenkin, kun tähdätään mahdollisimman hyvään ratkaisuun vuoteen 2015 asti.
Susanna
Joku kaahaa taas moottoritiellä parin metrin päässä autoni takapuskurista, vaikka nopeus on suurin sallittu. Painan nappia ja autoni perässä syttyy valoshow: — Älä ihmeessä aja niin lähellä! — Pitäisikö minun jarruttaa ja jättäytyä rekan taakse? — Odota nyt hieman, vaihadan kaistaa heti, kun olen ohittanut — Alkaa ahdistaa, en kohta pysty ajamaan… — Ja niin edelleen.
Tai: painan nappia ja autoni peräosassa nousee valkoinen lippu: antautumisen merkiksi. Jos se ei auta, painan nappia uudelleen ja toinen lippu nousee jne.
Tai mitä tahansa muuta, kunhan se on tehokasta ja laillista. Ostaisin mielelläni laitteen, joka ärähtäisi taakseni liimautuvalle ylikiihkeälle (tavallisesti mieshenkilölle), joka moottoritiellä kuvittelee, että jos hän ei yhtään laske 150 km/tunnissa olevaa nopeuttaan, säikähdän niin paljon, että haihdun savuna ilmaan. Se nyt ei vaan onnistu (niinkuin kaikki täysjärkiset tietävät ja ymmärtävät). Rekan ohituksessa äkillinen kaistan vaihtokaan takana tulevan kunnioittamiseksi ei auttaisi meistä ketään.
Joten kun joillakin ei ymmärrys eikä hyvä tahto riitä, haluan autooni laitteen, joka pitää takapuskuriherhiläiset isoissa nopeuksissa hieman loitommalla. Tuotteistathan tämän? Jos ei kamalasti maksa, lupaan ostaa laitteen.
Takapuskuriherhiläisten väsyttämänä
Susanna
”Kelan terapiarahat eivät enää lopu kesken”, lupaa Ylen uutinen. ”Kelan harkinnanvaraisesti korvaama kuntoutusterapia järjestetään jatkossa lakisääteisenä. Näin potilaan maksukorvaus ei enää kaadu niukkaan määrärahaan.” Toivottavasti tämä parantaa mielenterveyspotilaiden asemaa koko Suomessa.
Joku peräänkuulutti mielenterveyden avohoitopalveluita Riihimäelle vuodeosastojen kutistamisen vastapainoksi. Jos mielenterveyden avohoitoa tehostetaan sairaalatasolla (mitä ei tietenkään koskaan voi tapahtua liikaa), puututaan aika pitkälle kehittyneisiin mielenterveyden ongelmiin. Ja onhan niihin puututtavakin.
Tärkeämpää vielä (omasta mielestäni) olisi panostaa perusterveydenhuollon mielenterveyspalveluihin. Erityisen vaikeaa taitaa avun saaminen olla silloin, kun esim. masennus on jo todettu, mutta on voinut välillä paremmin (mikä tietenkin on hyvä asia). Sairaala ei ota vielä vastaan, mutta terveyskeskuksissa on hyvin vähän valmiutta tällaisten potilaiden vastaanottoon.
Ongelmista osuvimpia lienee se, että sairaalatason päätökset eivät vaikuta millään tavoin terveyskeskustasoisiin päätöksiin. Päättäjät ja kassat (=rahat) ovat aivan erillisiä. Sairaalan vuodehoidon tehostaminen hoitoa keskittämällä ei mitenkään vaikuta kuntien päätöksiin satsata perusterveydenhuollon palveluihin samalla saralla.
Pelottavaa on, että vaikka Kela maksaakin kaikkien kriteerien täyttävien psykoterapian korvaukset jatkossa, kaikki apua tarvitsevat eivät välttämättä pääse lääkärille tai edes hoitajalle asti. He eivät silloin saa myöskään lähetettä terapiaan.
Mitä, jos lapsesi haluaisi päättää päivänsä? Ja mitä, jos terveyskeskuksesta tarjottaisiin ei-oota? Kuinka kauan luulet lapsesi jaksavan odottaa? Vuodeosastolle pääsevät kuitenkin vain onnekkaimmat heistä.
Susanna
Veljeni käväisi Suomessa. Piipahti meillä Hämeenlinnassakin yhden yön verran. Ennen yön koittoa ehdittiin käydä kaupoissa metsästämässä suomalaisia tuliaisia.
Veli halusi suomalaista makkaraa. Vaikeaa oli. Myymälöiden hyllyt hohkasivat (vielä lakon jäljiltä) tyhjyyttään. Aivan kuin meillä olisi vakavampikin ruokapula. Sen jälkeen oli vaikea kiusoitella toisen arkuudesta automurtoja kohtaan. Hankala perustella, että vaikka kaupoissa ei ole juurikaan ruokaa, juuri hänen ruokaostoksensa eivät käynnistä varkaiden intoa automurtoon. Keski-Euroopassa kun autoihin murtaudutaan helposti ilman ruokahoukuttimiakin. Ja siellä kaupoissa on kuitenkin ruokaa tarjolla…
Veli osti salmiakkia. Suomalaisittain tolkuttoman määrän. Salmiakkia hamstrattiin Suomen tuliaisina pitemmäksikin aikaa. Onneksi kaupan kassalta löytyi normihymy ilman ihmetteleviä ilmeitä.
Ja sitten tietysti satoi tämän tästä. Vasta veljen saavuttua. En ole varma, miten selityksemme menivät läpi…
Susanna
Lasten ja nuorten kanssa työskentelee monenlaista maan tallaajaa. Jotkut heistä ovat erinomaisia oman alansa osaajia, jotkut sen lisäksi osaavia lasten kanssa toimijoita. Ikävä kyllä osaamattomilla ei ole minkäänlaista käsitystä omista puutteistaan.
Itse muistan itkeneeni monesti lapsena balettikoulussa ankaran palautteen vuoksi. Osasyy oli varmasti minussa, reagoin negatiiviseen palautteeseen aivan liian rankasti. Osasyynä olivat ehkä kuitenkin myös innokkaat klassisen baletin edistäjänä toimineet opettajani, joiden mielestä kritiikki oli ansaittua, jos ei suoriutunut lahjojensa edellyttämällä tasolla. Laiskat saivat siis huutia 
Hyvä asia on, että lasten ja nuorten kanssa toimivilta selvitetään heidän rikosrekisterinsä. Mutta sen ei pitäisi riittää, että on jo jäänyt kiinni. Kaikilta vähänkin lapsen kasvavaa sielua tuhoavilta yksilöiltä pitäisi estää pääsy lasten kouluttamiseen ja valmentamiseen. Muuten me lapsiamme innolla sivistävät aikuiset tyrkimme lapsiamme aivan vääriin käsiin.
Susanna
”Lastensuojelua tarvitsevien alaikäisten määrä on selvästi oletettua suurempi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan lastensuojelun tukitoimia tarvitsisi enemmän kuin joka kymmenes lapsi ikäluokastaan.” Näin uutisoi Yle eilen (10.5.2010).
Eihän tässä kohtaa säästetä meillä entisestään? Juustohöylä tuntuu leikkaavan kunnassa kuin kunnassa menoja käsittämättömän tasapuolisesti, vaikka lama vaikuttaa eri toimialoihin kovin eri tavoin. Sosiaalipuolella on äärettömän vaikeaa säästää taloudellisen kurimuksen aikaan, sillä juuri silloin tarve kasvaa ja menot lisääntyvät entisestään.
Emme kai jätä lapsia turvattomiin koteihin vain säästämisen vuoksi? Inhimillisesti se kohtuutonta. Lisäksi se maksaa yhteiskunnalle säästönsä takaisin moninkymmenkertaisena myöhemmin. Eikä se ole järkevää. Eihän?
Susanna
Ihanaa äitienpäivää!
Susanna
Kevät on täällä ja se tarkoittaa muunmuassa sitä, että linnut parittelevat ja pesivät. Isot linnut eivät kapua korkealle puun latvaan, vaan käytännön syistä pesä saattaa olla kovinkin maan kamaralla. Pesivät linnut eivät pidä irrallaan juoksevista pesiä ja lintuja nuuhkivista koirista aggressiivisemmista tapauksista puhumattakaan. Pidäthän koirasi kaukana mahdollisista pesäpaikoista. Nyt kun taas muistat tämän
Siilit ovat heränneet ja ovat nälkäisiä. Ne ottavat ruokatarjoilusi mieluusti vastaan, kunhan et tarjoile maitotuotteita tai raakaa kalaa. Kissan tai koiran kuivamuona veteen liotettuna (parisen tuntia liotusta, kuuma vesi tepsii jo puolessa tunnissa) kelpaa niille enemmän kuin mainiosti. Pelkkä kuivamuona ilman liotusaineita on siilien suille liian kovaa ja voi aiheuttaa haavoja. Siilien veri hyytyy kovin heikosti ja siksi pienetkin haavat voivat olla niille kohtalokkaita. Laktoosi ja raaka kala ovat ikävä kyllä myös pahasta.
Sorsat ovat palanneet jo aikoja sitten. Nyt ne EIVÄT tarvitse enää ruokintaa. Nyt ne löytävät terveellistä ruokaa riittävästi ilman ihmisten apuakin. Niin mukavaa kuin syöttäminen onkin, pelkkä leipäravinto voi aiheuttaa niille ikäviä puutostiloja ja jopa pysyviä epämuodostumia. Maltathan siis mielesi, etkä syötä sorsia kipeiksi.
Keväisin terveisin, Susanna
Hattelmalanjärven lintutornilla ja luonnonsuojelualueella on ollut viime aikoina melkein ruuhkaa. Suurin osa vierailijoista on onneksi luontoihmisiä. He eivät yleensä tule alueelle peräkärryn kanssa. Heidät tunnistaa siitäkin, että he katoavat metsään korkeintaan repun tai kaukoputken kanssa. Heillä ei ole mukanaan vanhoja kodinkoneita tai huonekaluja.
Tänään autojen kääntöpaikalla oli myös porukkaa perävaunun kanssa. He eivät poistuneet luontoon hetkeksikään. Kun riittävän pitkäksi aikaa jäimme rupattelemaan toisen luontokulkijan kanssa, toinenkin mies meni takaisin autoonsa ja molemmat kaasuttelivat pois. Juttukaveri epäili, että olivat siinä ”kaatopaikalle” tuomassa tavaraa.
Kääntöpaikan päässä olikin jo jonkin sortin valkoinen kodinkone, mutta se on ollut siellä jo aikaisemminkin. Juttukaveri kertoi, että ”varakaatopaikalle” luonnosuojelualueen kupeeseen tuodaan joka vuosi runsaasti isoa romua.
Ei se luonnonsuojelualue SITÄ tarkoita!
Luulen, etteivät mitkään saarnani tehoa tuon kaltaisiin ympäristötuholaisiin. Siksipä aion päivystää paikalla kamerani kanssa yhä useammin. Ja piilossa. Jos olen paikalla, kun kuormaa puretaan, olen kamerani kanssa valmiina. Kyllä niille kuville jotain käyttöä löytyy…
Susanna
Jos ratayhteys Hämeenlinnan ja Helsingin välillä on ollut jokin hyväkin juttu, raideliikenteen käsittämätön epävakaisuus viimeisen vuoden aikana (kaikkien aikaisempien vuosien lisäksi) ei tee siitä ainakaan vetovoimatekijää.
Milloin jarruvian vuoksi osa junasta painelee päin rautatieasemaa pelottavan näköisin seurauksin. Milloin vaihteet jäätyvät tai tukkiutuvat lumen vuoksi. Milloin junavaunuja pitää sulatella jokaisen käyttöpäivän jälkeen. Ja nyt sitten junavaunu ottaa ja putoaa raiteilta pysäyttäen suurimman osan eteläisen Suomen raideliikenteestä.
Ei näytä juna tekevän työmatkailusta pääkaupunkiin yhtään helpompaa, miellyttävämpää tai varmempaa.
Toisaalta kovin monen helsinkiläisen mielestä siellä työssä käyvän pitäisi myös muuttaa sinne. Sillähän noista raideongelmista pääsisi. Mutta kaikista ei ole urbaaneiksi kaupunki-ihmisiksi. Niin kuin kaikista ei ole pienen kaupungin asujaksi. Ja joku haluaa asua oikein maalla.
Jos meidät kaikki Helsingissä maalta käsin (tai autolla) töissäkäyvät haluttaisiin pääkaupunkiin asumaan, asia ei kävisi ihan käden käänteessä. Vaikka unohdettaisiin se vaihe, milloin kaikki muuttajat yrittäisivät myydä asuntoaan, jotta pääsisivät muuttamaan, pitäisi lasten vaihtaa koulua. Ehkä sen toisen puoliskon vaihtaa työpaikkaa etelään. Eikä mummiakaan voisi tänne yksinään jättää.
Meidän kaikkien asuttaminen niin Hämeestä kuin muualtakin olisi varsinainen evakkoprojekti. Ainakaan tällä hetkellä ei sellaista määrää vapaita asuntoja löytyisi millään. Ja kun maalaiset (ja pikkukaupunkilaiset - oikeille kaupunkilaisille ne merkitsevät ihan samaa asiaa) ovat tottuneet elämään rivi- tai omakotitalossa melkein kävelymatkan päässä keskustasta, alettaisiin asunnoilta vaatia määrän lisäksi myös laatua. Kerrostaloasukkaat ovat usein tottuneet asumaan ydinkeskustassa tai sitten vain aavistuksen kauempana järvinäköalatalossa. Järven moni voisi suostua vaihtamaan mereen. Mutta riittäisivätkö sellaisetkaan asunnot tuohon tarpeeseen?
Luulenpa, että moni meistä asuisi mieluummin maalla tai maalaiskaupungissa nykyisillä sijoillaan ja siirtäisi sen työpaikan tänne. Etätyön johtaminen on vaativaa ja pelottavaa - siksi sitä varmaankin suositaan edelleenkin mahdottoman vähän sen kaikista työhyvinvointia ja ekologisuutta lisäävistä vaikutuksista huolimatta.
Eikö vain?
Susanna
Kevään merkkejä on näkyvissä runsaasti. Tässä esimerkkinä muutamia bongaamisen tueksi
- Leskenlehtiä löytyy jo monesta paikasta. Tekisi mieli kerätä enemmänkin maljakkoon, mutta kevään ensimmäiset siivekkäät kaipaavat kovasti mettä. Syökööt sitten
- Sorsat ovat palanneet. Sorsat EIVÄT kaipaa ruokintaa näin kevätaikaan, niin mukavaa kuin se syöttäminen olisikin. Me tuppaamme syöttämään sorsia ravinto-opillisesti vajavaisin herkuin, mikä saattaa aiheuttaa niillä vakavia kehitysvaurioita. Pullat ja leivät nyt siis odottamaan syksyä! HOPI-HOPI!
- Nuoripari (ihmisiä, ei sorsia) ilmestyi ankkalammelle (tämä ei ole jokavuotista!) riisuutuakseen alusvaatteisilleen. En ottanut kuvia, vaikka mieli olisi tehnyt… He kastautuivat ja riisuivat talviturkkinsa. Poika kävi vielä uudelleen kastamassa päänsäkin. Lampi on ihana, mutta jos nyt ihan tosissaan haluaa kylmettyä ja haista sen jälkeen kovin pahalta, voisi olla muitakin keinoja… Jopa miellyttävämpiä…
- Narsissit ja krookukset nostavat jo vihreitä varsiaan. Kohta saamme kukintaa!
- Västäräkkipariskunta isännöi ja emännöi jo naapurin taloa. Ihmiset ovat nähtävästi saaneet luvan asua siellä siitä huolimatta
- Telkät ovat saapuneet ankkalammelle siellä uiskentelevista nuorista ihmisistä huolimatta Sorsat taisivat siirtyä turvallisemmille vesille…
Mukavaa kevättä!
Susanna
Mitä, jos Islannin tulivuoret heräilevätkin nyt niin, että purkauksien ja järistyksien huippu olisikin vasta 2030-luvulla? (HS 18.4.2010) Silloin lentomatkustamista pitäisi miettiä aivan uudelleen. Joko lentomatkustaminen tulisi vähenemään huomattavasti tai lentokoneiden tekniikan tulisi kehittyä huomattavasti.
Vielä eilen ajattelin toiveikkaasti, että matkustamisen tarpeellisuutta ryhdyttäisiin miettimään oikein toden teolla. Onko oikeasti järkevää, että kansainvälisen yhtiön työntekijä matkustaa vuodessa 200 lentopäivää? Kuinka monen fyysinen läsnäolo on oikein todella niin korvaamatonta ympäri maailman?
Mutta olinpas hassu. Emmehän me nyt voi saavutetuista eduista tinkiä. EU onkin nyt teettänyt koelentoja tutkiakseen, miten lentokoneet selviävät vulkaanisesta tuhkasta. Lentokoneiden tekniikan kehittäminen on varmasti ensisijainen asia lähitulevaisuudessa. Soisin silti, että lentämisen tarpeellisuuttakin arvioitaisiin uudelleen. Vaan mitäpä minun tahtoni tässä asiassa vaikuttaa Toivon silti.
Susanna
Ennennäkemätön ja ennenkokematon määrä tuhkaa häiritsee tulevaisuutemme ennakoimista. Aivan ennalta arvaamaton tilanne.
Mokomatkin tulivuoret!
Noin 30 000 lentoa vuorokaudessa Euroopassa on normaali lentomäärä. Nyt vain alle kolmasosa siitä päästään lentämään. Kuinka paljon ihmisten täytyy oikein matkustaa???
Voisiko nykyisten audio- ja videoyhteyksien avulla selvitä vähemmällä matkustusmäärällä? Ovatko kaikki nuo matkat aidosti tarpeellisia?
Susanna
|
|
|
