Vieläkö ehtisi?
Pitäisi työskennellä urallaan kovasti ja pitempään. Ja yhä enemmän. Joskus ei kiinnostaisi yhtään.
Luin Hesarin kuukausiliitteestä suomalaisista, jotka ovat Suomessa hyvän koulutuksen hankittuaan päätyneet töihin ulkomaille. Ja heitä on paljon. Suomeen palaaminen ei montaakaan houkuta.
Ja miksi houkuttaisi? Eihän tutkimusten mukaan Suomessa muutenkaan työperäisesti maahan muuttavia kutsu kulttuurimme, ruokamme, huumorimme kansan ystävällisyydestä puhumattakaan. Tänne tullaan töihin noista seikoista HUOLIMATTA.
Ja minä onneton olen jäänyt tänne. En tajunnut aikanaan, että jossain voisi olla lämpimämpää, parempi tulotaso, virikkeellisempi ympäristö, rikkaampi kulttuuri ja paljon enemmän valinnan mahdollisuuksia. Miten minä en tajunnut?
Täällä sitä ollaan kylmässä maassa, jossa lähes kaikki työpaikat ovat keskittyneet yhteen kaupunkiin. Moititaan epäekologiseksi, kun ei muuta sinne. Kylmää sielläkin on…
Poliitikot puhuvat toisessa lauseessa tulevasta työvoimapulasta ja toisessa työurien pakollisesta pidentämisestä. Tavalla tai toisella. Me olemme vain käyttövoimaa.
Jos jättäisikin tämän kaiken tähän. Myisi omaisuuden (sen vähän) ja pakkaisi perheen mukaansa. Lähdettäisiin jonnekin kauas, kauas lämpimään. Jonnekin, missä ei olisi vain ahne verovarojen kuluttaja, itsekäs maaseutukaupunkilainen joka ei halua muuttaa Helsinkiin, vaan saastuttaa maailmaa työmatkoillaan.
Jos vielä ei olisikaan liian myöhäistä?
Haaveilee Susanna
Moro Susanna!
Olen seurannut hyvin läheltä muutamaa ulkomaille töihin muuttoa.
Myös kumpikin lapsemme on ollut lähes pari vuotta töissä ulkomailla, poika Singaporessa ja Floridassa apulaisprojektipäällikkönä suurten laivojen peruskorjauksessa sekä tytär Brysselissä Euroopan työnantajajärjestön lakiasiantuntijana Suomen ollessa EU-puheenjohtajamaa. Itse olin parikymppisenä lähes vuoden Baselissa harjoittelijana. Jälkeläisten ja omat kokemukset näiltä ajoilta ovat mahtavat. Ne lyövät leimansa loppuelämään. Lisäksi on mahtavaa oppia kieliä ja saada ulkomaisia ystäviä.
En suosittele perheelliselle, jolla on alle kouluikäisiä lapsia, vuoden-parin ulkomaan keikkaa. Pitää mennä pitemmäksi aikaa. Silloin on syytä teidostaa, että se saattaa helposti merkitä Suomen jättämistä pysyvästi. Tänne on useimpien vuosien kuluttua vaikea palata.
Hei, Susanna!
Lapsena haaveilin, että alan kiertää maailmaa, kuten tätitni teki lapsuuteni ajan. Kouluaikana olisin halunnut mennä Saksaan tai Ruotsiin kesätöihin, muttei vanhemmat uskaltaneet päästää. Ikää tuli ja haaveet meni. Töihin mentyäni ajattelin, etten koskaan muuta pois Hämeenlinnasta. Tampereelle muuttamista en pitänyt mahdottomana, kun sielllä oli, ja on vieläkin, hyvää teatteria. Vuodet kuluivat ja miten ollakaan muutto tuli - Tuulokseen!
Nyt ”kierretään maailmaa” vain lomareissuilla.
Kahden teinin kanssa ei voi oikeasti ihan vielä lähteä minnekään. Mutta kun he meidät hylkäävät, voisi miettiä ratkaisuksi jotain muutakin kuin yötä päivää työn tekemistä pimeässä, lumisessa ja epämiellyttävän kylmässä pohjoisessa.
Tosin tottakai lapsia tulisi ikävä. Ja oravia. Ja sorsia. Ja pikkulintuja. Ja metsiä. Ja ystäviä. Ja hiljaisia hetkiä, joita omakotitaloalueella on iltaisin talvella, kun kellään ei ole kanttia istua kylmään autoon musiikkia huudattamaan…
Mutta jos vielä uhkailevat lisää kaikilla työelämän kiristyksillä ja jaksavat syyllistää pitkästä työmatkasta, joka rankaisee jo sellaisenaan, jotain radikaalia alan miettimään. Ehkä jopa suunnittelemaan
Moi Susa!
Olet ilmeisesti täysin kyllästynyt Suomen talveen ja ajamiseen jäisellä moottoritiellä Helsinkiin, mikä onkin aika urakka.
Jokainen on kuitenkin oman onnensa seppä, johon talous ja perhesuhteet tekevät raamit.
Otan esimerkkinä oman elämäni, johon olen tyytyväinen. Olen ollut lomilla viimeksi lokakuussa ja teen 7-päiväistä työviikkoa. Tammikuussa oli synttärit, ja lomittajan piti tulla kolmeksi päiväksi, mutta hän sairastui. Enkä minä tästä Kärpäsen Hannua moiti, minulla vaan on niin vähän työllistävä kotieläintuotanto. Tämä on lomittajalle vähän tuottava työpaikka. Olen tyytyväinen, sillä joka aamu on noustava ylös joka tapauksessa.
Minulla on hollantilainen vävyn kokelas tai oikeastaan avovävy. Hän on ollut Suomessa neljä vuotta eikä voi ajatella enää asuvansa Hollannissa. Vaikka vanhemmat, veljet perheineen ja ystävät asuvat siellä. Tyttäreni lisäksi syitä siihen ovat luonto. Maata siellä on kärrätty vuosisatojen ajan paikasta toiseen ja mitään alkuperäistä ei ole jäljellä. Toinen seikka, mikä häntä ihmetyttää, on verovarojen käyttö: kouluruokailua ei ole, ja yliopiston lukuvuosimaksu on 1500 e. Hollantilaiset ovat myös erittäin tarkkoja rahan käytössä, mikä tuntuu suomalaisesta hyveeltä, mutta on aste-eroja säästäväisyydessä, nuukuudessa ja saituudessa. Myös hiljaisuutta siellä on vaikea kokea. Hän pitää myös suomalaisesta kansanluonteesta: tämä on vähän extremesorttia. Kerran he palasivat Hollannista ruotsinlaivalla ja tyttäreni piti mennä tupakalle -kannelle. Räntää satoi, tuuli, ja lämpötila oli nollassa. Kannen oven edessä oli joukko ruotsalaisia, jotka juttelivat: ” Fyi fan, det är kalt. Vi kan inte gå dit att rökä.” Hetken perästä tuli ovasta sisään kolme suomalaismiestä, takinnapit ja pari paidan ylänappia auki, ja ensimmäinen sanoi: ”Perkele, siellähän oli kylmä.”
Suunnittele kaikessa rauhassa miehesi kanssa muuttoa toiseen maahan, ja kun lapsesi ovat itsenäisiä aikuisia, toteuta se. Mutta muista, että Keski-Euroopassa talvet ovat vielä kaaottisempia kuin täällä.
Jos minä tuntisin tarvetta lähteä jonnekin, kaippa se olisi Uusi-Seelanti tai Australia. Toisaalta, lampaita voi keritä kotimaassakin.
Rohkeasti vaan t. Hessu K.
Heippa Susanna!
Minunkin täytynee liittyä tähän keskusteluun, kun on kahdeksan vuoden kokemus ulkomailla asumisesta. Maassa, jossa on aina lämmin, aina vihreää, aina uintisää - ei koskaan kylmää, räntää, talven hämärää. Siltikin minulle oli päivänselvää, että työkausi Thaimaassa on vain jakso elämässä ja ilman muuta palaan takaisin Suomeen.
Kieltämättä sitä välillä havahtui ajattelemaan, että on aika outoa, että ihmiset ylipäätään asuvat näin kaukana pohjoisessa maassa, jossa ilmasto on karu ja olosuhteet vaikeat niin maataloudelle kuin liikkumiselle. Ihminen on aika sopeutuvainen olento! Mutta niinhän se on, että se paikka missä on aina elänyt, on oman maailman keskus ja oman kotimaan ilmasto ”normaali”.
Vaikka lämpö on ihanaa, niin on meidän vuodenajoissa oma rikkautensa. Suomessa luonto muuttuu koko ajan ja jokainen vuodenaika on omalla tavallaan kaunis. Kyllä kevät, kesä, syksy ja talvi aina sadeajan ja kuivan ajan voittaa!
Mutta jos on tilaisuus lähteä, niin ilman muuta muutaman vuoden ulkomailla asuminen on monella tavalla rikastuttava kokemus. Asuminen muualla antaa ihan uutta perspektiiviä myös näihin Suomen asioihin. Kaikki ei todellakaan ole itsestään selvää.
Perheen kannalta helpoin aika lähteä on silloin, kun lapset ovat aivan pieniä. Silloin ei tarvitse ratkaista vielä koulukysymyksiä, jotka ovat aika kauaskantoisia lasten tulevaisuuden kannalta. Pienet lapset oppivat kielen helposti ja vanhemmat saavat lasten kautta helposti kontakteja paikallisiin ihmisiin. Lasten kannalta etu on myös se, että ulkomailla toinen vanhemmista on yleensä kotona.
Isompien lasten kanssa ulkomaille muutettaessa täytyy ensimmäiseksi miettiä koulukysymykset. Vaihtoehtoja on monia. Ulkomailla suoritetun peruskoulun tai lukion jälkeen on usein helpompi jatkaa opintojaan esim. amerikkalaisessa yliopistossa ja niin nuori ei välttämättä palaa enää koskaan Suomeen. Kannattaa miettiä jo valmiiksi, haluaako sitä.
Helpointa on tietysti lähteä silloin, kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa. Toisaalta, opiskelijakin kaipaa kotia, jonne tulla viikonloppuna ja lomilla. Ja nuoret parit tarvitsevat isovanhempia avukseen…
Joten jos matkakuume polttelee ja tilaisuus tulee, niin ei kannata välttämättä odottaa. Elämä on tässä ja nyt. Mutta mikään pakko ei ole lähteä minnekään. Keväthanget kutsuvat ja kohta se aurinkokin taas paistelee…
Iloa tähän päivään!
t. Teija
Heikki: En minä kai ihan täysin kyllästynyt ole. Mutta en aio sitä kyllä julkisesti tunnustaa
Valokuvaaminen kai tässä on yksi niistä asioista, jotka polttelevat. Hämärässä kuvaaminen on rajoittavaa, eikä tuolla ulkona kauhean paljon monipuolista kuvattavaa riitä. Olen tehnyt tänä talvena varmaan jo oravien kuvaamisen maailman ennätyksen
Vähempi pakkanen riittäisi. Työmatkojen suhteen täytyy tehdä joitain radikaaleja voimia säästäviä ratkaisuja, jos päädyn tulevaisuudessakin työskentelemään kaukana kotoa.
Kaipaan lämmintä kovasti. Täytyisiköhän lämmittää sauna?
Teija: Onhan se niin, ettei noita nuoria voi kai koskaan tänne kokonaan omilleen jättää. Josko joskus elämässä löytäisi rennomman sekä-että -ratkaisun. Pääsisi välillä lämpimään, ettei tarvitse koko vuotta palella. Saisi välillä vapaa-aikaakin. Jne.
Itse asiassa olen alkanut pitää tänä talvena jopa ulkona liikkumisesta kaikesta pakkasesta huolimatta. Ennen olen ollut talvisin puhtaasti sisäotus. Josko siksi paleltaa useammin, kun tulee kahlattua viikonloput polven syvyisessä hangessa?