Saappaat jalassa

Yhteistyö on vaikeaa puuhaa – ihan oikeasti. Siinä pitää osata joustaa ja hakea isoja, pitkän tähtäimen etuja itsekkäiden pikavoittojen sijaan. Ja kukas nyt sellaiseen malttaisi ryhtyä?

Kovat ajat ovat nostaneet meissä suomalaisissa esiin itsekeskeisimmät piirteemme ja itsekkäimmät intohimomme. Kaverille ei jätetä muuten kuin juhlapuheissa. Nyt pidetään tiukasti kiinni omista eduista ja reviiristä, jottei kukaan muu pääse hyötymään juuri MINUN kustannuksellani. Ja niissä sähinöissä menee lapsi pesuveden mukana kerran jos toisenkin.

Jos yliopistoissa on jo kunnostauduttu oman tien kulkijoina ja oman itsenäisyyden säilyttäjinä vaikka omia raajoja katkomalla (noin kuvainnollisesti), niin osataan sitä kuntakentälläkin. Holtiton vastakkainasettelu ja eri suuntiin vetäminen tulee varmasti maksamaan vetäjilleen vielä ison hinnan. Tämän hetken trendin mukaan näyttää olevan vain kunniakkaampaa kaatua saappaat jalassa kuin joustaa ja nöyrtyä yhteistyön eteen.

Pienillä aivosoluillani en keksi millään, miten tämän koko maan laajuinen tapittelu auttaisi kuntalaisia tai parantaisi kuntien palvelutasoa. Mutta kyllä sen joku vielä selittää. Ja minä jaksan odottaa 🙂

Jätä kommentti

css.php