Kaunis luonto, vaan miten sinne pääsee?

Minusta Hämeenlinnan paras asia on ehdottomasti sen kaunis luonto. Sitä tulisin katsomaan kauempaakin. Nyt sitä ei pääse helposti katsomaan lähempääkään.  Parkkipaikat ja opastus ovat olemattomia. Kaupunkimaisemassa tarjolla on kauniita puistoja, mutta monesti pysäköinti on kielletty ihan kaikkialla (kärjistän nyt ihan tarkoituksellisesti). Jos auton joutuu jättämään parin kilometrin päähän, tulee ylimääräistä jaloittelua jo neljä kilometriä. Mieluummin senkin matkan kulkisi puistoissa ja luonnossa.

Aulangon puistometsään mennessä täytyy joko tietää, mihin auton voi jättää tai sitten pitää körötellä autolla asvalttitietä puistometsän halki, mikä on aivan hassua. Hattelmalan harjun näköalapaikan vieressä on tilaa autoille, jopa linja-autopysäkit ovat vieressä, mutta näkymä kaupunkiin on kasvanut lähes umpeen. Eipä siellä käynnistä juurikaan ilahdu.

Kaupunkipuistosta pääsee nauttimaan, mikäli asuu aivan sen naapurustossa.  Se ei juuri turismia lisää (viittaan tässä uutiseen Hämeen hotellien heikosta täyttöasteesta). Viikonloppuna tai illalla auton voi onnistua jättämään rautatieaseman tai linnan lähelle, mutta vain sinne, en ainakaan ole löytänyt muuta mahdollisuutta. Kaupunkipuiston karttoja on siellä täällä, mutta itse matkalta ei juuri opastusta löydä. Jos siis sinne kaupunkipuistoon asti pääsee. Joko muistat reitin ulkoa tai sitten kysyt vastaantulevilta neuvoa. Tai et lähde seikkailemaan ollenkaan.

Ahveniston ulkoilureitille täytyy käytännössä ajaa järven viereen asti kapeaa mäkistä tietä – mikäli ei asu aivan vieressä (niin kuin minä). Pari muutakin pysäköintimahdollisuutta voi toki löytää, jos ne vain tietää. Mitään opastusta ja/tai ohjeistusta ei ole.

Missä ovat opasteet luontokohteisiin kaupunkimme keskustassa? Ja vielä enemmän: missä ovat opasteet kaupungin maalaismaisemista (Evoa lukuunottamatta)? Missä ovat opastetut kesäkävelyt? Millä bussilla pääsee luontopolulle tai luontokohteeseen ilman omaa autoa?

Mutta ehkä tämäkin ongelma ratkeaa muutamalla uudella pysäköintitalolla: Linnanpuiston viereen tarvitaan pysäköintitaloa isoja tapahtumia varten, samoin kaupunkipuistolle omansa, Ahvenistolle etenkin maauimalan valmistuttua omansa. Kun joku julkistaa Rengon, Iittalan, Lammin ja muun Hämeenlinnan parhaat luontovierailukohteet, ollaan jo pitkällä. Kaunista luontoa löytyy vaikka muille jakaa, mutta tietoa – ei mistään.

Ihan vakavasti puhuen: pieni panostus opastukseen ja tiedotukseen tekisi jo ihmeitä. Eikä maksaisi paljon.

14 kommenttia artikkeliin “Kaunis luonto, vaan miten sinne pääsee?”
  1. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Kuules,
    jahka hanuripartio taas laittaa konsultit asialle luuletko ettei se maksa, ja sehän maksaa maltaita.
    Paree vaan kun käydään siellä Evolla sienes ja marjas nauttimas pudast luontoo, eikä kerrota sitä kellekkään.

  2. avatar Heikki Notko sanoo:

    Hei Susanna!
    Mikäli oikein ymmärsin, kritisoit sitä, että joudut kävelemään muutamia kilometrejä, päästäksesi luontokohteiden äärelle.
    Omankin elämänkokemukseni mukaan aktiiviset, täyspäiset ja sivistyneet ihmiset osaavat hakea tietoa ja sekä toimia itsenäisesti ja aktiivisesti ja oma-aloitteisesti!
    Aulangon puistometsän alueella, on ollut nykyiset liikennejärjestelyt jo voimassa useita vuosia!
    Kannattaa kysyä mm. yrittäjä Anssi Nykopilta, joka on Aulangon näkötornikahvilan, sekä joutsenlammen jäätelökioskin yrittäjä, jo useana kesänä, miten hänen mielestään; opastus- ja pysäköintijärjestelyt ovat toimineet
    Ahvenistolle olen aina päässyt, helposti sekä kävellen, polkupyörällä, suksilla, että autolla, mitään vaikeuksia ei ole koskaan ollut!
    Mielestäni on kysymys asenteista ja näkökulmasta! Olen muualta muuttanut. Olen kotoisin Kotkan seudulta.
    Itse olen asunut Hämeenlinnassa, vuodesta 1978 alkaen. Olen asunut eri kaupunginosissa, mm Nummella, Harvialassa, Kaurialassa, Ojoisilla, Katumalla, Kettuinmäessä ja Idänpäässä, joten näkemystä ja omakohtaista kokemusta on!
    Olit viime kunnallisvaaleissa, syksyllä 2012 kokoomuspuolueen ehdokkaana. Laitappa ”kykypuolueesi” kellokkaat, Tapio Vekka ja Sari Rautio asialle, jotta elämä täällä Hämeenlinnassa tulisi auvoisemmaksi ja mm ”rantareiteille” ym. opastukset tulisivat selkeämmiksi!
    Muistan sinut, kun olit Wetterin auditoriossa kuuntelemassa, meidän muiden tavoin etelärannan, nykyisin ”Engelinrannan” tiedotustilaisuudessa.
    Kysyit silloin jonkin lapsellisen ja naivin kysymyksen, joka olisi pitänyt muutenkin tietää tai päätellä, varsinkin kun olit ollut kunnallisvaaliehdokkaana ja sinulla on yliopistollinen loppututkinto!
    Se aiheutti meillä puolisoni kanssa keskustelua ja analysointia kotona!
    Ihmettelit myös aiemmin kesällä Alajärven uimarannan saastumista kolibakteerien vuoksi. Arvelit silloin, että sen ovat aiheuttaneet hanhien ja koirien ulosteet.
    Alajärvessä on vettä useita satoja kuutiometrejä, eli useita tuhansia litroja, joten ei muutama koiran kikkare tai hanhen uloste voi pilata koko uimarannan vesiä kovin pitkäksi ajaksi ja jatkuvasti!
    No löytyihän se pitkäkestoinen jatkuva saastuttaja vihdoin viimein. Se oli vuotava likavesiviemäriputki!”
    Suosittelen sinua lukemaan, mielipidekirjoitukseni Hämeenlinnan Kaupunkiuutisista, 28.8 ja 7.9.

    Hyvää aurinkoista syksyä Heikki Notko.

    • avatar Susanna sanoo:

      Hei

      Mietin tässä ensin tovin, miten tähän vastaisin. On se harmi, että lapsellisuuteni on tuohduttanut sinua noin paljon. Tutkimusten mukaan kiukunpurkaukset eivät juurikaan kuitenkaan auta mielialaa kohoamaan. Ennemminkin väliaikaisen helpotuksen jälkeen ketuttaa vieläkin enemmän. Sitä paitsi verenpaine nouseen tuolla tavalla.

      Jos korjaan muutaman väärinkäsityksen. Minä kritisoin sitä, että emme käytä kaunista luontoamme matkailuvalttina, vaan pidämme sen piilossa. Ympäri Kanta-Hämettä luontoa kolunneena olen huomannut, että asiat voidaan hoitaa paremminkin, jos halutaan.

      Alajärven rannan kohdalla kritisoin sitä hanhen kakan määrää, jonka siellä annettiin olla kovin huolettoman oloisesti aivan uimarannalla. Niitä ei ollut muutamaa kikkaretta, vaan varsinainen matto. Jos rannan puhtaudesta oltiin huolissaan, sille kakkamäärälle olisi voinut edes yrittää tehdä jotain. Mutta voihan olla, että olen ainoa, jota se kakkamäärä häiritsi. Hanhet olivat tosin mukavia. Ja koirista en kyllä sanonut sanaakaan.

      Kommenttisi lukemisen jälkeen olen vakuuttunut, etten halua lukea mielipidekirjoitustasi. Tykkään huomattavasti rakentavammasta lähestymistavasta. Tämä riitti minulle 😉

      Erinomaista ja parempaa syksyä sinullekin,
      Susanna

      • avatar Erkki Strömberg sanoo:

        Hei Susanna!

        En ole käynyt Alajärvellä asiaa toteamassa mutta jos hanhen paskaa on läheskään samassa mitassa kuin Korkeasaaressa valkkarin paskaa niin en kyllä sinne menekkään. En ainakaan pikku lapsosia sinne veisi.

        Pienet asiat tässä kaupungissa unohtuvat kun päättäjät ( hanuripartio) sekoilee ”suurissa säfäärissä”. Motarin liittymäkin pitäis saada olemattomalle ja kentie tulemattomalle auto-kiesi-palatsille vaikka paljon tärkeenpää olis saada kiertoliittymä esim kymppitien Idänpään liittymään.

        Mutta meittiähän ei kuunnella!

  3. avatar Tapani Silvo sanoo:

    Heikki Notko jaksaa taas mestaroimistaan jakamalla (oman vaillinaisen käsityksensä mukaan) ihmisiä sivistymättömiin, sivistyneisiin, ja omilla aivoilla ajattelevien kategoriohin.
    Vai on se HÄN, joka kaiken parhaiten tietää.
    Järkyttävää on ihmiselämä noin vaikean alemmuus-kompleksin kanssa. Pitkään hän on kuitenkin ollut tyytyväinen elämäänsä, mutta nyt on taas jokin notkon paikka…
    Silvo

    • avatar Susanna sanoo:

      Hei Tapsa

      Kiitos kannanotosta 🙂
      Tuli parempi mieli.

      Yst. Susanna

  4. avatar Aarno Järvinen sanoo:

    Ehtoot vaa kaikillen
    Misäs se kaupunki saitsiikinkibus oikke viipy sanos
    Aarno Jii

  5. avatar Tapani Silvo sanoo:

    Morjensta-päivää, Aarno!
    Eiköhän se ole kenelle tahansa mahdollista jättää sellainen kansalais-aloite?!
    Onkohan sitä kukaan tutkinut, kuinka paljon turisteja Hämeenlinnassa vierailee? Tarkoitan siis matkailijoita, jotka eivät ole liikkeellä yksityiautolla.
    Jos nyt ei ainoastaan ole kysymys shoppailu-turismista, niin ovathan muut nähtävyydet aikalailla hajoitettuna, ja pitkien välimatkojen päässä toisistaan.
    Esittelin, aikaisemmin kesällä, ruotsalaiselle tyttärelleni, ja hänen poika-kaverilleen Hämeen nähtävyyksiä. Vaikka meillä oli oma auto käytettävissä, muodostui siitä aika urakka yhdeksi päiväksi.
    Olihan käytävä SA-kaupassa, Aulangolla, Hämeen linnan alueella, Tykistömuseossa, ja vielä Parolan Panssarimuseossakin.
    Ja jos nämä nähtävyydet kiinnostavat muitakin kävijöitä, niin aika vaikeeta on liikkua paikasta toiseen linja-autojen vakiovuoroilla. Ja Iittalan Lasimäellä käyntihän on myös ”ett måste” (=pakko)!
    Henkilökohtaisesti epäilen, että näin laajojen sightseeni-tuurien kannattavuus taitais olla aika heikko…
    Sinulla, Arska, siellä tapahtumien keskipisteessä, on ehkä parempi käsitys näköala-reitin tarpeellisuudesta?
    Mukavaa kesän jatkoa! Onhan sitä vielä jäljellä, vaikka nyt on muutamaksi päiväksi luvattu aika syksyisen raakaa säätä.
    Tapsa

    • avatar Aarno Järvinen sanoo:

      Moro vaa
      Tänä kesän o vähävähä turistei näkyny ja neki o vaa pistäytyny. Puuttuu nääs se prändi.
      Iso ryhmä ruattinkiälisii käv mut niil ol hirmu kiirus ja nool Porvoost. Kattelemat suur osa flinttas mu pöyrä ohi. Siänii ja marjoi ne vaa ost sanos
      Arska

  6. avatar Beobachter sanoo:

    En malta olla kommentoimatta Heikki Notkon kirjoituksen kohtaa, jossa hän kirjoittaa: ”Alajärvessä on vettä useita satoja kuutiometrejä, eli useita tuhansia litroja, joten ei muutama koiran kikkare tai hanhen uloste voi pilata koko uimarannan vesiä kovin pitkäksi ajaksi ja jatkuvasti!”. Hänellä sananvalinnassa suuruusluokat ovat hukassa. Alajärvessä, jonka pinta-ala on 626 hehtaaria ja jos keskisyvyyden oletetaan olevan vaikkapa 5…7 metriä, vesimäärä on luokkaa 31 ….44 miljoonaa m3 eli 31…44 miljardia litraa. Se on hieman eri asia kuin Heikki Notkon kirjoituksen ”useita satoja kuutiometrejä eli useita tuhansia litroja.. Jos Alajärven vesimäärä olisi vain Heikki Notkon kuvailema ”useita satoja kuutiometrejä tai tuhansia litroja”, koirankikkareet tai hanhen ulosteet varmuudella pilaisivat uimaveden. Mitä tästä opimme. Jos kunta-asioissa suuruusluokat ovat hukassa, tiedossa ei ole hyviä päätöksiä.

Jätä kommentti

css.php