Imbesilliä vahingontekoa

Itsenäisyyspäivänä kävelin Ahveniston hautausmaalta sankarihaudoilta kotiin päin, kun näin ensin yhden vahingoitetun puun rungon, sitten toisen ja kolmannenkin. Ainakin kymmenen puun kuorta oli vahingoitettu niin, etteivät puut siitä varmastikaan selviä.

Jälki oli järjestelmällistä, puut olivat melkein vieretysten. Männyt ja koivut olivat saaneet kuritusta, jonka eteen oli todella nähty vaivaa. Jos sama energia ja määrätietoisuus olisi käytetty jonkin fiksun asian eteen, joku olisi varmasti tyytyväinen, jopa onnellinen. Nyt voi vain olla surullinen siitä, että lahottajasienet ovat löytäneet sopivaa puuainesta myös joidenkin ihmispolojen päästä. Tämä siitä sitten seuraa…

 

puut 4 4 p s

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

puut 5 2 p s

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

5 kommenttia artikkeliin “Imbesilliä vahingontekoa”
  1. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Jäljistä päätellen asialla ei liene olleet mettähallituksen miehet.
    Nekin kun kaulailee puita milloin valkoselkätikoille, milloin metsän ”ennaltamisen” nimissä.
    Mänty on sitkeä kestämään kuoren kolhut, jopa suuretkin. Kolottiinhan ennen nuoria mäntyjä pihkoittumaan jotta saatiin tervaksia tervan valmistukseen. Jos nilaa jää pienikin siivu ehjäksi mänty pihkoitaa haavan ja jatkaa kasvamistaan tosin hidastaen.
    Koivu taasen on arka ”ottamaan nokkiinsa” kuoren kolhut. Tuohen irroituksen koivu kestää, tosin uutta tuohta se ei saa aikaiseksi mutta alla oleva kaarna suojaa runkoa. Koivusta tulee vaan ”vanha” ennen aikojaan, kaarnapintaisiahan vanhat koivut ovat.
    Kun on todennäköisesti koverrettu ”sydämmistä kaarnakin pois” niin koivu kylestää haavaa minkä pystyy mutta paljaaksi jäävä puuaines alkaa lahoamaan. Aikaa myöten tikka huomaa lahopuun tuomat ”ötökät” rungon sisällä ja hakkaa kolon pässtäkseen niihin käsiksi. Voipa jopa pesänsä tehdä tai sitten sitä hyödyntää joku muu kolopesijä. Luonnon kiertokulku siinä vaan toteutuu.
    Jos haluaan auttaa puita kestämään kolhut paremmin aito terva käy siihen. Kylmän kohmeaa tervaa paksu kerros ”haavoihin” niin lahosienet ei niin pian iske.
    ”Minkäs teet niin tee tervan kanssa” sanoi Oksa Teijo mutta veti heti takaisinkin ”terva on hyväksi kaikessa muussa paitti lapsen teossa”.

  2. avatar Aarno Järvinen sanoo:

    Vihreitäkö
    Jospa ovatki olleet rakastuneit vihreit (syrämmetekijä) ja tuleve sit vähä vanhempan kattoma joks tikka o ötököit löytäny. Torellisuures eijjo ollu tiatoo koivupara arkuurest sano
    Aarno Järvinen

  3. avatar Erkki strömberg sanoo:

    Aarno!

    Voiphan se niiniin olla ja kyl kaupungin kaikenlaiset alihankkijayhtiöitten lumenkolaajat saa paljon enemmän tuhoo aikasex.

  4. avatar Tapani Silvo sanoo:

    Ainahan sitä nuoruusiässä, rakkauden huumassa, on haluttu ilmaista ”koko maailmalle” omaa onnentunnetta. On puukolla naarmutettu nimikirjaimia talojen seiniin. On hakattu muistomerkkejä kallioihin j.n.e. Vielä on Iittalassa jäljellä minunkin jälkiäni yli viidenkymmenen vuoden takaa. Ne pystyn kuitenkin vain minä enään löytämään.
    Eivät varmaan koivun kylkeen viilletyt sydämet mitään juuri tämän päivän ilmiöitä ole. Samassa kuvasarjassa on kuitenkin näkyvissä muutakin, kuin nämä ikuisen rakkauden symbolit. Joku on aivan tahallisen tietoisesti katkaissut männyn ravinnon-kuljetys systeemin, rungon ympärikuorinnalla. Se ei ole enään osoitus rakkaudesta ketään, tai mitään, kohtaan, vaan täydellistä ilkivaltaa.
    Kiitokset taas, Susanna, luonto-dokumentistasi!
    Tapani

  5. avatar Susanna sanoo:

    Kiitokset, isot sellaiset, kommenteistanne 🙂

    Näin syvään viillettyjä sydämen kuvia en ole aikaisemmin nähnyt. Tämä into ei ole rakkautta siinä mielessä kuin itse sen miellän 😉

Jätä kommentti

css.php