Juupas, eipäs :-)

Vuosi sitten päätin, että sitten kun lapset jossain vaiheessa muuttavat pois kotoa, haluan minä muuttaa johonkin muualle – edellyttäen, että mies ja koira lähtevät messiin. Nyt lapset ovat jo muuttaneet, eikä minulla ole kuitenkaan mitään kiirettä. Eikä kiireettömyys johdu PELKÄSTÄÄN siitä, että vuosien varrella vanhaan omakotitaloon on tullut tahattomasti kerättyä niin paljon tavaraa, ettei täältä hetkessä häivytä. 😉 Eivätkä mies tai koirakaan muuttoa vastusta.

Hämeenlinnahan on äärettömän kaunis paikka ja luonto on mitä parhainta. Kauneus ja luonto ovat korkealla minun arvoasteikossani. Mutta täällä luonnon kauneus valjastetaan viihdyttämään ja matkimaan isojen kaupunkien elämää. Jospa Hämeenlinnan keskustan ulottumattomista, kuten Rengosta tai Hauholta löytyisi sellaista kaunista luontoa, joka varattaisiin luonnon hiljaisuudesta nauttivien kohteeksi. Hiljaiseksi luonnon omaa elämää kunnioittavaksi paikaksi, josta kuitenkin löytyisi polkua ja opastetta monenlaiselle kulkijalle. Esimerkiksi Tammelan Torronsuolta löytyy esteetön pitkospuupätkä liikuntarajoitteisille ja se on hienoa, jos mikä.

Tammelassa on muutenkin osattu löytää luonnon tarjoamat valtit.  Torronsuon kansallispuiston lisäksi sieltä löytyvät myös Liesjärven kansallispuisto sekä Saaren kansanpuisto. Ne ovat kaupallisesti täysin hyödyntämättömiä (niin hyvässä kuin pahassakin), mutta keräävät kävijöitä. Hyvällä tavalla kaupallistaminen tukisi retkeilijöiden liikkumista ja olemista alueella (esim. kahvilat, majoitus). Huonolla tavalla kaupallistaminen tekisi niistä elämyspuistoja.

Luonto on arvoiltaan paitsi vihreä, myös tasa-arvoinen. Kenellä tahansa on varaa lähteä kulkemaan luontoon ja nauttia sen äänistä ja näkymistä täysin tasa-arvoisesti. Luonnosta nauttimiseen ei tarvita erityistä koulutusta eikä sisäpiiritietoa. Luonto on meille kaikille.

Se, miksi hengailen vapaa-ajallani vielä täällä Hämeenlinnassa, on toivo. Siis toivo pienellä t-kirjaimella 🙂 Olen löytänyt toivon kipinän siitä, että positiivisia muutoksia voisi tapahtua täälläkin – maan hitaimmassa kolkassa (mikä muuten on aivan älyttömän hienoa, hitaus siis). Elän toivossa, että yksinkertaiset, helpot ja tasa-arvoiset asiat saisivat kehitysintoa tueksensa. Ja jospa kaikessa kaupallisessa ei tarvitsisikaan matkia isoja kaupunkeja. Jospa olisimme ylpeitä siitä, mikä meillä on parasta: ihmisen kokoinen (maaseutu)kaupunki 🙂

 

10 kommenttia artikkeliin “Juupas, eipäs :-)”
  1. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Ei tarvitse lähteä Tammelaan. Täällä Itä-Hämeenlinnan (ent Lammi) ja Janakkalan rajalla on Suurisuo. UPM uusi siellä joitakin vuosia sitten pitkospuut. On metsäyhtiön erityissuojeluksessa siksi, että alueella on nähtävissä kuinka järvi eri vaiheiden kautta muuttuu metsäksi. Hiljaisuutta riittää.

    • avatar Susanna sanoo:

      Hei!

      Olen käynyt kahdesti Suurisuolla, eikä se ole ollenkaan hullumpi paikka – jos osaa suunnistaa 😉 Huomattavasti vähemmän pitkospuita kuin Torronsuolla, mutta hyvin siellä tunnelmaan pääsee (kunhan ensin löytää sinne).

  2. avatar Lulu Ranne sanoo:

    Huomenta Susanna!

    Meillä on täällä Hämeessä ja Hämeenlinnassa aivan loistavat ulkoilu- ja virkistäytymisalueet. Suuri osa on joko Kansallista kaupunkipuistoa tai luonnonsuojelualuetta. Nyt niin ajankohtainen Ahvenisto on yksi helmistämme.

    Ahvenisto on paitsi osa Olympia-historiaa, ennen kaikkea ainutlaatuinen, herkkä ja helposti kuluva järvi- ja harjualue. Ahvenistolla on Natura-aluetta ja luonnonsuojelualuetta yhteensä 68ha ja 8ha on aarnimetsää.

    Pitäisi olla itsestään selvää, että Ahvenistoa kehitetään kestävästi ympäristöä kunnioittaen. Toimintaa tulee kehittää luonnonsuojelu- ja Natura-alueiden sekä historiallisella Olympia-keskuksen ehdoilla niin, että kaikki luonto- ja museoarvot huomioidaan täysimääräisesti. Kehittämisen tulee myös olla sellaista, ettei se tuo kaupungille lisäkuluja.

    Käsittelimme Ahveniston kehittämistä kaupunginhallituksessa viime maanantaina 22.9. Kaupunginhallituksen pohjaesityksen mukaan aluetta lähdetään suunnittelemaan yhden tahon kanssa saatujen suunnitelmien pohjalta. Tein kokouksessa seuraavan muutosesityksen:
    ”KH esittää, että ennen kuin Ahveniston alueen jatkosuunnitelmista päätetään, pyydetään vaihtoehtojen a ja b vaikutuksista ja soveltuvuudesta Ahveniston alueelle lausunnot kaupungin ympäristöasiantuntijoilta, Hämeen ELY-keskukselta ja museovirastolta.”
    Hävisimme äänestyksen.

    Keskustelin Verkatehtaan Kaupunkifoorimissa 23-24.9 erään professorin kanssa. Hän totesi viisaasti, että autenttisuus on kaikessa alueiden kehittämisessä keskeistä. Näin on myös Ahveniston kohdalla.

    • Harmi, ettei ole malttia vaihtoehtojen ja seurausten selvittämiseen. Muutosjohtamisen ja sitouttamisen keskeisiä elementtejä on vaihtoehtojen kokonaisvaltainen selvittäminen. Ei se paljon olisi vauhtia hidastanut.

  3. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Hei Lauri!
    Onhan meillä ihan ”oma” Evon retkeilyalue jonka lammilaiset jostain syystä usein jättää mainitsemati.
    Kyllä sielläkin hiljaisuutta löytää kun ajelee tarpeex kauas mettäautoteitä.

    • avatar Susanna sanoo:

      Hei

      Evosta tunnen vain Niemisjärvet, jotka ovat kesällä kovasti ruuhkaisia. Evolle opastetaan hyvin, näitä opastettuja paikkoja ja reittejä saisi vain ollaa muuallakin Hämeenlinnassa.

  4. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Moro Susa!
    Ei muuttaminen ratkaise mitään!
    Hämeenlinna on hyvä paikka asua.
    Meillä on erilainen maailmankatsomus luonnosta ja siellä käymisestä: en kaipaa ihmisten tekemiä uria, koska peuranpolkuja löytyy riittävästi. Suomessa on myös tilaa riittävästi luonnossa, ettei törmää kanssaihmisiin.
    Tietenkin joku metsästysharrastus vaatii yhteisöllisyyttä, mutta se on eri asia.
    Tyttäreni käyvät joka vuosi Lapissa patikoimassa 90 – 100 kilsaa. Olen naljaillut heille, että lähtö Iittalasta Forssan suuntaan metsiä pitkin vastaa samaa, kunhan ei käytä maanteitä.
    Pitää ajaa autolla 1000 km, että voi patikoida 100 km.
    Jokaisella on oma luontokäsitys.
    Voi hyvin! T. Hessu K.

    • avatar Susanna sanoo:

      Hei Hessu!

      Voi olla, että meillä on erilainen maailmankatsomus luonnosta, mutta ennen kaikkea meillä on oltava aivan erilainen suuntavaisto! Tekisin varmasti monta ihmistä iloiseksi kävelemällä umpimetsään, sillä en koskaan löytäisi sieltä pois. Oman jatkuvuuteni vuoksi olen selättänyt metsäkammoni ja oppinut jopa nauttimaan luonnosta sen monissa muodoissa – kunhan vain on riittävät opasteet takaamaan luonnossa selviämisen 😉

      Mutta en minä tässä nyt pelkästään itseäni ajattele, vaikka se siltä saattaa tuntuakin. Torronsuolla on makea pätkä pitkospuita, joita pitkin liikuntarajoitteisetkin pääsevät suon tunnelmaan. Kaikkien liikuntakyky ei riitä edes poluille, vaan tarvitaan myös esteettömiä reittejä. Meitä on moneksi ja se on minusta upeaa, jos kaikilla olisi mahdollisuus päästä nauttimaan luonnon äänistä, tuoksuista ja näkymistä.

      • avatar Kari Ilkkala sanoo:

        Terve Susanna,

        tiedän tunteen… Asuin yli 20 vuotta Padasjoella, ja pitkään oli tunne että jos käännyn kodin tiehaarasta väärin, minua ei nähdä enää koskaan. Lapissa tuo tunne korjaantui kun joutui tosissaan testaamaan.

        Koska edelleen iloksemme vaikutat keskuudessamme, et joko ole testannut vaistoasi riittävästi, tai todennäköisemmin, suunnistat paljon paremmin kuin itse kuvittelet.

        Lapissa oppi myös arvostamaan koskematonta luontoa niin paljon, että monin paikoin jätin sen tilausuudesta huolimatta itsekin koskemattomaksi. Minne yksi menee, menee kohta toinenkin ja seuraavaksi polku. Seuraavana keväänä siinä onkin sitten jo hulevesien leikkaama haava.

        Rakennetut, opastetut reitit auttavat paitsi kuvaamallasi tavalla, myös kanavoimaan kulutusta ja kulumista paikkoihin, joissa sitä voidaan rakentein ja hoitotoimenpitein rajoittaa. Tiedän, että Suomessa ja maailmassa on monia kauniita paikkoja, jonne pääsisin. Moneen paikkaan olen myös Suomessa ja maailmassa päässyt. Aika usein tulee surullinen tunne, että nuo paikat olisivat kauniimpia tuntemattomina tai vain paikallisten kestävässä käytössä.

        • Hei Kari

          Tuo ajatus luonnon säästämisestä rakennettujen kulkuväylien avulla on minullekin tärkeä. Viime kesänä – taisi olla Helvetinkolulla käydessämme – piti pysyä kulkuväylällä ja olla poistumatta muuhun luontoon sitä tallaamaan. Arvokas ajatus ja käytäntö.

          En uskalla testata omaa suunnistustaitoani kuin pienissä metsissä. Viimeksi tänään suhteellisen yksinkertaisen metsäreissun jälkeen tulin metsästä ulos aivan eri paikasta (jopa eri suunnasta), mistä oli tarkoitus… Vähän aikaa siinä meni ihmetellessä, mihin sitä oltiin tultu, mutta kännykän navigaattorin avulla löysin itseni kartalta 😉 Pieni metsä oli onneksi kahden isomman tien välissä, joten ihan eksyksiin en päässyt 🙂

Jätä kommentti

css.php