Ikävä asenne potenssiin kaksi

Olen törmännyt viime aikoina usein asenteeseen, jonka mukaan henkilöä voi kohdella huonosti, jos hän ei ole ’fiksu’. Fiksuuden määritelmiä on mahdottoman paljon, mutta näissä yhteyksissä fiksu on merkinnyt jotakuinkin samaa kuin asiallinen, mukava, miellyttävä, kohtelias tms. Itse asiassa ihan muuta Lisää

Siirtymässä kuolemansyntien tutkintaan?

Hämeenlinnan kaupungin johto esittää tutkintapyynnön tekemistä kaupunginhallituksen jäsenestä. Taas. Tällä kertaa tutkintapyyntö pohjautuisi siihen, että kyseistä henkilöä epäillään valehtelemisesta. Valehteleminenhan ei sinänsä ole rikos kuin joissain erityistilanteissa (kuten valan vannoneena oike Lisää

Muuttovetovoimaisuuteen tarvitaan myös työpaikkoja

Hämeen Sanomissa 17.4.2016 etsittiin syytä siihen, miksi Tampere onnistuu, mutta Hämeenlinna ei. Tamperehan valittiin jälleen kerran Taloustutkimuksen tekemässä kyselyssä Suomen muuttovetovoimaisimmaksi kaupungiksi. Hämeenlinna sijoittui kyselyssä kahdeksanneksi. Linnan kehityksen (Hämeenlinnan kaup Lisää

Toinen näkökulma Forssan malliin

(Julkaistu Hämeen Sanomien mielipidekirjoituksissa 13.4.2016) Sote-valmistelussa nostetaan Kanta-Hämeen tiedotusvälineissä esiin ns. Forssan malli ennen kaikkea edullisena ja kustannustehokkaana mallina. Se on saattanut säästää kustannuksia Forssan sisällä, mutta muuhun Kanta-Hämeeseen verrattuna se Lisää

Mitä pitäisi tehdä?

Jos erilaisuuden pelko ei olisi niin väkevää, keskittyisimme ajankohtaisten yhteiskunnallisten haasteiden kohtaamiseen. Mutta koska henkilökohtainen uhka voittaa aina yhteisöllisen uhan, Hämeenlinnassa keskitytään paljolti vielä henkilökohtaisiin pudotuspeleihin. Kaupungin kannalta olennaisten asioi Lisää
css.php