Asemanseudulla on kiiretunteina ruuhkaa jo nyt, miten lisärakentamisen myötä?

Arki-iltaisin kello viiden junan saavuttua Helsingistä Hämeenlinnaan Hämeentielle syntyy ruuhka. Samanlainen ruuhka syntyy tuntia aikaisemmin ja tuntia myöhemminkin. Minä saavun kotikaupunkiin tuossa kello viiden ruuhkassa.

Silloin saa auton kanssa jonottaa ihan koko rahan edestä. Lyhyt matka asemalta Viipurintielle saattaa hyvinkin kestää pari minuuttia. Mietiskelen monesti, miltä liikenne näyttää, kun asemanseudun uudet talot valmistuvat. Kun liikenne seisoo tukkoisena ruuhka-aikoina jo nyt, mitä tapahtuukaan, kun alueelle tulee monen monta autoilijaa lisää?

Hämeentien leventäminen olisi toimivin ratkaisu, mutta siihen ei ole tilaa. Siksi sitä ei ole suunniteltukaan sinne. Asemanseudun liikenneselvityksessä (klik)  on käytetty hyviä liikenteellisiä tunnuslukuja, kuten sitä, että iltojen huipputunnin aikana Hämeentien liikennevirta on noin 550 ajoneuvoa tunnissa. Ison kaupungin kohdalla tämä kertoisi paljon, mutta meillä Hämeentiellä ruuhkatunnin liikenne on pääosin junaliikenteeseen kohdistuvaa. käytännössä melkein kaikki liikenne osuu kahden junan pysähtymisten ympärille. 550 ajoneuvoa tunnissa ei todellakaan ole tasaista kuormitusta, vaan kaksi huikeaa ruuhkahuippua. Kun ruuhkaa riittää jo nyt, miten käy kaiken lisärakentamisen myötä?

Liikenneselvityksen loppuraportissa todetaan vielä, että ”Hämeentien iltahuipputunnin liikennemäärä kasvaa lähes 50 %, mutta vaikutus muiden katujen liikennemääriin on vähäinen.” Ainoa löytämäni ratkaisu näihin ruuhkiin ja liikennemääriin on suunniteltu liikenneympyrä. Se ei varmasti riitä ruuhkahuipun tasoittamiseen.

14 kommenttia artikkeliin “Asemanseudulla on kiiretunteina ruuhkaa jo nyt, miten lisärakentamisen myötä?”
  1. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Nämä liikenneselvityksen tekijät tekevät selvityksensä toimistopöydän ääressä. Kuinka ruuhkainen risteys olisikaan, ellei aina 2-4 autoa pyyhkäise vankkumattomaan hämeenlinnalaiseen tapaan ns vanhoilla vihreillä. Annas olla kun ambulanssi tai paloauto tai muu hälytysajoneuvo tulee sotkemaan liikennettä. Olen joskus tullut Idänpään Nesteen luota pääteveysasemalle 15 min.

  2. avatar Ville-Matti Vilkka sanoo:

    Toivottavasti ratkaisu ei tule sen myötä, että VR lopettaa hiljalleen junien pysähtymisen Hämeenlinnassa. Tre-Hki kun taitaa olla se tärkein yhteysväli, jota ylimääräiset pysähtymisen vain haittaavat.

  3. avatar Seppo Rehunen sanoo:

    Voisiko olla niin, että kun Asemanranta valmistuu, niin tälle alueelle hakeutuu asumaan myös sellaisia, jotka käyvät junalla työssä? Alueelle voi jopa muuttaa joku, joka nyt tulee asemalle autolla ja tulevaisuudessa kävelee kotiinsa kahdessa minuutissa.
    Kannatan koko asemanseudun monipuolista kehittämistä, koska yksi meidän oman seutukuntamme kasvumahdollisuus on säilyttää ja parantaa hyvät raideyhteydet kahteen työpaikkakeskittymään eli pääkaupunkiseudulle ja Tampereelle. Näissä kahdessa lisääntyvät työpaikat, me voimme tarjota kohtuuhintaisen ja sopivan kokoisen asumisyhteisön.

    • Liikenneselvityksessä todettiin seuraavasti. ”Asemakaavan toteuduttua syntyvä lisäliikennetuotos iltahuipputunnin aikana on noin 250 ajon./h (ajoneuvoa tunnissa). Tästä 170 ajon./h aiheutuu asumisen ja päivittäistavarakaupan lisärakentamisesta ja 80 ajon./h liityntäpysäköintipaikkojen määrän kasvusta. Hämeentien iltahuipputunnin liikennemäärä kasvaa lähes 50 %, mutta vaikutus muiden katujen liikennemääriin on vähäinen.”

      Selvityksen mukaan autoilevia asukkaita tulisi siis suhteessa vähemmän, mutta liikennemäärät kasvaisivat silti reilusti nykyisestä.

      Joku on varmasti jo miettinyt, miten pelastustoimet toteutettaisiin ja pelastusajoneuvojen kulku alueelle varmistettaisiin myös ruuhka-aikaan. Näistä ajatuksista en löydä mainintoja suunnitelmista ja uteliaisuuteni siksi sen kuin lisääntyy.

      En vastusta asemanseudun rakentamista. Haluan vain tietää, miten liikenteen ruuhkaisuuteen ja mahdollisiin pelastustoimiin on suunniteltu varauduttavan.

  4. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Olen Rehusen kanssa samaa mieltä. Asemanrannan asuntoalueen rakentaminen tulisi ottaa ykköskohteeksi Hämeenlinnassa, suunnitelma ei näyttänyt paperilla hullummalta. Siihen saatetaan sada asumaan muualla työssäkäyviä. Asuntojen kohtuuhintaisuudesta en kyllä olisi vakuuttunut.

    • avatar Susanna sanoo:

      Asemanranta on paikkana varmasti oikein hyvä. Turvallisuus ja käypäiset liikenneyhteydet muuallekin kuin junalle olisivat silti tarpeen.

  5. avatar Nika sanoo:

    Itse olen kolmekymppinen, lapseton, akateeminen, junalla pendelöivä paluumuuttaja, ns. hyvä veronmaksaja (jos sallitte), ja sain houkuteltua stadilaisen puolisonikin tänne Hämeenlinnaan. Olemme joskus keskustelleet keskenämme tästä aseman alueen asuinrakentamisesta, ja kumpikaan meistä ei jaksa uskoa, että kukaan meidän kaltainen haluaisi muuttaa tänne Helsingistä tai Tampereelta asumaan perus-kerrostaloasuntoon aseman viereen. Niitä on radan varsi täynnä pienemmänkin etäisyyden päässä em. kaupungeista ihan samaan hintaan. Jos tällaisia asemalle rakennetaan, niin ne täyttynevät Hämeenlinnan ikiomista mummoista ja papoista. Itse tulimme viisi vuotta sitten siedettävän hintaisen omakotiasumisen perässä. Valitettavasti vaan isommissa kaupungeissa vietetyt vuodet ovat jättäneet minuunkin jälkensä, enkä usko, että asettuisimme tänne pysyvästi. Ilmapiiri tuntuu tunkkaiselta, eikä kotiseuturakkaus jaksa enää kantaa.

    • avatar Pimu sanoo:

      Itsekin Hämeenlinnan pölyt jaloistani muutama vuosi sitten karistaneena voin yhtyä Nikan näkemykseen. Hämeenlinnassa pitkään asuneilla on täysin vääristynyt kuva Hämeenlinnan vetovoimatekijöistä, jos kuvittelevat, että nyt suunnitellun kaltaisilla perusihmisvarastotyyppisillä ratkaisuilla houkuteltaisiin muuttajia muualta Suomesta asumaan Hämeenlinnan Asemanrantaan.

      http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001196849.html

      Kun katsoo em. tuoretta listaa Suomen vetovoimaisimmista kunnista niin pitäisi olla aika selvää, että jos Pirkkala, Lempäälä ja Nokia on kympin kärjessä, Ylöjärvi 11. ja vielä Valkeakoski (29.), Kangasala (33.) ja jopa suht kaukana korvessa huonojen yhteyksien takana sijaitseva Vesilahtikin (40.) ovat ennen Hämeenlinnaa (41.) niin uusien asukkaiden houkuttelu ainakin Tampereen seudulta on aika utopiaa.

      • avatar Susanna sanoo:

        Aivan niin. Meillä on kovasti sisäpiirinäkökulma näihin houkuttavuustekijöihin ja kaupungin kehittämiseen. Luulemme osuvamme oikeaan, mutta perusteet taitavat olla sittenkin aika hatarat…

    • avatar Antti Sulonen sanoo:

      Siinä on realistinen tervetullut kommentti.
      Toivottavasti Hämeenlinnan päättäjät lukevat ja ymmärtävät lukemansa.

    • avatar Susanna sanoo:

      Ihana freesi, ei yhtään täkäläisiin kaavoihin jumittunut kommentti! Tuollaista ajattelua tarvitsemme täällä enemmänkin. Sääli (meidän kannaltamme), jos vetovoima muualle vie voiton.

      Olen samaa mieltä, pelkkä radanvarsi ja asema ei riitä vetovoimaisuuteen. Täytyyhän siinä elämisessä jotain (muutakin?) luksusta olla, kun valitsee uutta kotiaan. Koti on kuitenkin maailman tärkeimpiä paikkoja.

      Iso kiitos kommentistasi! Ja kiitos, kun tulit elvyttämään paikallista ’tunkkaisuuttamme’ 😉

  6. avatar Sairaan kalliit asunnot sanoo:

    Hyvä pointti asemanseudun rakentamisessa olisi myös järkevä hinnoittelu sekä sopiva valikoima eritasoisia ja tyyppisiä asuntoja. Eipä tarvitse ihmetellä, miksi uudiskohteiden asuntoja on ollut vaikea saada kaupaksi Hämeenlinnan keskustan alueella. Hinnat ovat hirvittäviä, vaikka kyseessä olisi tavanomainen ns. perusasunto.

    • avatar Susanna sanoo:

      Tuo hinta-laatusuhde pitäisi tosiaan olla aika kohdillaan, jos aiotaan pärjätä. Hyvä pointti!

Jätä kommentti

css.php