Keskustelua Vr:n kanssa…

Hämeenlinnan rautatieasemalla keskusteltiin tänään Vr:n edustajien kanssa junista, niiden aikatauluista ja pysähtymisistä Hämeenlinnassa. Tapahtuma oli hankalaan aikaan työmatkaajien kannalta. Itse lähdin töistä tunnin etuajassa (klo 15) ehtiäkseni tilaisuuteen. Neljän junalla Helsingistä lähteneet jäivätkin jumiin perinteisen syyn: junan myöhästymisen vuoksi ja hädin tuskin ehtivät mukaan tilaisuuteen.

Kaikkien muiden suomalaisten edun nimissä Hämeenlinnasta piti vähentää ic-junien pysähtymisiä. Ja paljon. Tämä oli Vr:n viesti minun korvissani tulkittuna. Aikataulujen uudelleen suunnitteleminen vaatisi ison vaivan näkemistä, oli vastaus Vr:ltä. So what? Kysyy pendelöijä, joka työssään joutuu jatkuvasti suunnittelemaan uudestaan vaativia ja herkkiä prosesseja…

Asetelmaksi tuli liiankin herkästi Hämeenlinna vs. muu Suomi, vaikka Sari Rautio (kaupunginhallituksen puheenjohtaja) osasi myös tasoitella keskustelua.

Muun Suomen lisääntynyt junaliikenne on enemmän kuin Hämeenlinnan vähentynyt trafiikki. Se tuntui olevan kaiken keskustelun lopputulos. Mitä jos joko-tai-asetelman sijaan siiryttäisiinkin sekä-että-asetelmaan? Kuinka paljon muut joutuisivat luopumaan etuuksistaan, jos Hämeenlinnakin saatettaisiin takaisin sivistyneen työmatkailun pariin?

Aikaa yleisöpuheenvuoroille oli niukasti. Itse ehdin saamaan oman puheenvuoroni heti alkuun, mutta aika kului nopeasti ja monta kysyjää jäi ilman puheenvuoroa. Suuhun jäi sellainen maku, että tämä asia ei ole vielä käsitelty…

Isot saaliit syödään pala kerrallaan. Iso pesti on tämä Vr-yhteistyökin. Tämä oli yksi haukkaisu/pala monen joukossa. Tästä se vasta alkaa. 29.11. on Verkatehtaalla klo 16:30 (?) vastaavan tyylinen tilaisuus. Sinne kannattaa kaikkien tulla mukaan takomaan kaupunkiamme Vr:n maailmankartalle.

25 kommenttia artikkeliin “Keskustelua Vr:n kanssa…”
  1. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Huomenta Susanna,

    VR:n toiminta ei ole perusteltavissa millään normaalilla markkinamekanismilla – lienee niin, että keskimäärin todella toteutuneissa matka-ajoissa saman aikasäästön saavuttaisi parantamalla täsmällisyyttä muutamalla prosenttiyksiköllä.

    Luulenkin kyseessä olevan kilpailua pelkäävän VR:n iltalypsy ja kiristys ostoliikenteen lisäämiseksi.

    • Vr:n edustajat harmittelivat sitä, että olivat saaneet ministeriöltä vain vuoden tilauskannan toivotun kolmen vuoden sijaan. Eivät kertoneet, mitä eroa sillä olisi ollut meidän kannaltamme…

  2. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Olen elämäntyöni tehnyt VR:llä, sen kalustopuolella maineekkaassa Pasilan Konepajassa.
    Tunnen kotimaassa tehdyt vaunut lähes kuin omat taskuni.
    Kalustolla voisi ajaa huomattavasti kovenpaa jos radat sen sallisivat. Helsinki-Riihimäki väli kärsii routavaurioista ja muualla on vielä paljon nopeutta rajoittavia tasoylikäytäviä.
    Ratojen kunnostusrahat myöntää eduskunta jossa istuu liian moni jolle mukavampaa on jotta kotikylältä pääsee lentäen Hesaan kuin nopeasti junalla. Siinä syy miksi ”Finnairin lopparit” voittaa aina näiden ”siltarumpupoliitikkojen” takia.
    Jos radat olisivat huippukunnossa kaikki matkustaja-junat voisivat pysähtyä Hämeenlinnassa ja olisivat silti nopeammin Tampereella/ Hesassa.
    Keskustelitteko tästä asiasta VR:n kanssa?

    • avatar Kari Ilkkala sanoo:

      Erkki, tuo on varmasti totta, enkä epäile etteikö VR:lle kelpaisi korkeammat ajonopeudet mahdollistava rata. Selvyyden vuoksi, ratainvestoinneista ja kunnossapidosta vastaa Liikennevirasto, jonka rahat tulevat valtion budjetista. Kun VR mentiin erottamaan yhtiökseen, henkilöliikenteen avaaminen kilpailulle olisi tullut toteuttaa paljon nopeammin. Nyt nautitaan limbossa matelemisen logiikasta, jossa riman alitus on tavoite.

  3. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Olen jäävi muuten tähän aikataulukeskusteluun, palaan ajassa kymmenisen vuotta taaksepäin kun tyttäreni kulki kouluun. Periaatteessa Turengista kerkisi juuri ja juuri koulun alkuun VR:n kyydillä. Siellä oli sellainen systeemi, että kun opetus alkoi menivät ovet kiinni ja pääsit sisään seuraavan tunnin alkaessa. VR:n liikennöinti oli niin epävarmaaa, että tyttäreni alkoi kulkea kakkosautollamme Riihimäkeen aina kun se oli mahdollista. Onneksi se oli usein mahdollista oman kolivuorotyöni ja silloisten kuuden vapaiden takia. Korvattavia tunteja tuli huomattavasti enemmän. VR:n toimintavarmuus on tästä vielä huonontunut, joten sääliksi käy työmatkalaisia.

  4. avatar jorma sanoo:

    Nyt Hämeenlinnaa syrjitään Tamperelaisten puolesta kun sinne pitää päästä 8 min. nopeammin!Yritetäänkö Hämeenlinnasta tehdä jonkinmoista perifreeriaa siltä näyttää.Kyllä näillä VR toimilla mitkä nyt on päällä on iso merkitys koko Hämeenlinnan ja seudun kehitykselle!Jotenkin tää tuntuu niin uskomattomalta ja VR vastaukset ei ollenkaan vakuuta mitä he on tehneet ja miksi?Näinkö VR palvelee nykyään matkustajia syrjien heitä.Ei muuta kuin isolla joukolla verkatehtaalle 29.11. klo 16.30 ei anneta periksi.Julkisuutta pitäs saada lisää ja näkyvyyttä koko maahan.Hämeenlinnan ja koko seudun päättäjät nyt vaan toimiin ja jatketaan asian puolesta taistelua!

  5. avatar Antti Tuominen - VR sanoo:

    Kiitos postauksestasi ja aktiivisuudesta juna-asioissa. Halusimme tavata ja kuulla henkilökohtaisesti Hämeenlinnan asiakkaitamme siten, että mahdollisimman moni pääsisi paikalle. Keskustelimmekin aktiivisesti koko iltapäivän ajan aina kuuteen asti. Seuraava mahdollisuus keskustella onkin jo 29.11. Tervetuloa myös silloin paikalle!

    VR:n on ollut pakko tehdä muutoksia toimintaansa selviytyäkseen joukkoliikenteen tiukassa kilpailutilanteessa. Olemme tehneet asiakkaidemme toivomia muutoksia, alentaneet lippujen hintoja ja nopeuttaneet yhteyksiä, mm. kesäkuun liikennerakenteen muutoksella, jolla saimme nopeampia junamatkoja valtaosalle asiakkaistamme. Näillä toimenpiteillä olemme saaneet matkamäärät ja junien täyttöasteet kasvuun – tyhjiä penkkejä meillä ei ole varaa kuljettaa. Ruuhkaisella pääradalla liikenteen muutokset edellyttävät aina kompromisseja ja koordinointia, jotta kokonaisuudella saataisiin palveltua mahdollisimman hyvin kaikkia matkustustarpeita. Tässä katsomme kokonaisuuden etua siten, että mahdollisimman moni asiakas valitsisi junan. Hämeenlinnassa pysähtyy edelleen 42 junavuoroa päivässä, mutta etenkin suoria yhteyksiä Helsinkiin tarvittaisiin lisää. Joulukuussa lisävuoroja tulee sekä aamuun että iltaan Helsingin ja Tampereen suuntiin.

    • avatar UkkoPekka sanoo:

      Ei niitä tyhjiä penkkejä tarvitsisi kuljetattaa, jos junat pysähtyisivät asemilla esim. Hämeenlinnassa.

      • avatar Antti Sulonen sanoo:

        Kuinka se tyhjien penkkien kuljetus loppuu, kun Hämeenlinnassa väki hyppää junasta pois ja juna jatkaa matkaa edelleen suuntaan, jos toiseen. Hyppääkö Hämeenlinnasta toinen poppoo täyttämään penkit? Mikäli niin tapahtuu, niin uskon, että Vr pysäyttää joka junansa rautapyörien kirskuessa Hämeenlinnassa.

    • avatar Susanna sanoo:

      Kiitos kommentistasi, Antti (Tuominen)!
      (Kiitos toki kaikille muillekin kommenteista!)

      En tiedä, kuka on aikatauluttanut näitä tapahtumia, mutta jos 29.11. keskustelutilaisuus alkaa klo 16:30, kuten olen omaan kalenteriini merkinnyt, niin huonosti sopii tuokaan aika pendelöivien junien suurkäyttäjien aikatauluihin. Jos Helsingistä lähtee töistä kolmen junalla, hieman etuajassa, ja JOS juna olisi ajoissa, nippa nappa ehtisi tuohon alkuun. Tuntia aikaisemmin ei voi ainakaan junalla töistä lähteä, sillä kello kahden juna ei enää Hämeenlinnassa pysähdy 🙁

      En myöskään löydä mistään tietoa tilaisuuden ohjelmasta – alkaako keskustelu jo puoli viideltä vai pääseekö oikeasti mukaan, vaikka tulisi tunnin – siis puolitoista – myöhemmin (siis lähtisi töistä ns. normiaikaan, neljältä)?

      Paneelikeskustelu jäi eilen hämeenlinnalaisten junamatkustajien näkökulmasta aivan liian lyhyeksi. Kysyttävää ja keskusteltavaa olisi ollut paljon enemmänkin. Toivottavasti marraskuun lopun tilaisuudesta tiedotetaan ajoissa ja vakiopendelöijien kysymyksiin ja kommentteihin varattaisiin oikein kunnolla aikaa.

  6. avatar Kankkulan Kai sanoo:

    Kerrohan Antti Tuominen oikeasti syy miksi junat ehtii pysähtyä Kempeleen asemalla Oulun vieressä, mutta ei Hämeenlinnassa. Yritä vakuutella, että sillä ei ole mitään tekemistä Juha Sipilän kanssa. Mutta ei taida olla oikeasti VR:llä kiinnostusta keskustella hankalista asioista. Sen kertoo jo näiden infotilaisuuksien ajankohdatkin. Ne eivät sovi työmatkapendelöijille.

    • avatar Susanna sanoo:

      Tästä Kempeleen asemasta kysyttiin myös keskustelutilaisuudessa 😉

      Päätös on kuitenkin tehty kuulemma kokoomuslaisen pääministerin aikana.

      • avatar SeppoS sanoo:

        Sipilä ei käyttäne kylläkään junaa, vaan omaa helikopteria.

      • avatar Kankkulan Kai sanoo:

        Tuon voi uskoa, jos näkee dokumentin.
        Mikä oli päätöksen ja toimeenpanon välinen aika? Luulisi, että tuollaisen päätöksen toimeenpanoa ei montaa vuotta vatuloida.

  7. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Olin aikanaan valtionhallinnossa työssä kun alkoi puheet yhtiöittämisestä ja tulosvastuullisuudesta. Esitin mielipiteen VR ja Posti on ehdottomasti jätettävä kyseisten suunnitelmien ulkopuolelle. Ne ovat puhtaasti palvelualoja. No eihän yksittäisen virkamiehen mielipide mitään paina. Samaten ihmettelin millaiset mittarit Työvoimahallinnon tuloksellisuudelle voidaan asettaa (olin itse työvoimaneuvoja). Kaikilla noilla aloilla on palvelutaso heikentynyt ja TE-keskukset yrittävät nyt epätoivoisesti saada menetettyä palvelutasoa kiinni-liian myöhään.

  8. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Koska tuo kannattavuus tulee joka paikassa esiin ymmärrän kyllä VR:n kannan. Jos IC-junasta joka on matkalla Ouluun jää Hämeenlinnassa pois 40 työmatkalaista ja uusia nousee vaikka 2 Tampereelle saakka sehän on yhtiön kannalat kannattamatonta. Mutta on yksi pointti olisiko noiden 40 työmatkalaisen tilalla sama määrä Ouluun menijöitä, kuka tietää ei kukaan..

    • avatar Uskomatonta tuubaa sanoo:

      Todella nerokasta taloustaitoa. On kannattavaa kuljettaa Ouluun tyhjiä penkkiä sensijaan, että edes osan matkasta niillä istuisi maksava asiakas.

    • avatar Kari Ilkkala sanoo:

      Huomenta,

      niin, Ouluun asti matkustavien matka-aikaan ei Hämeenlinnan pysähdys sanottavasti vaikuta, kun matka-ajat heittelevät nytkin välillä 5h 48m – 9h 49m. Esimerkki oli surkea. Hämeenlinnaan matkaavathan muodostuvat VR:lle (ja Ouluun tai Tampereelle menijöille) ongelmaksi vasta, jos kaikki Ouluun tai Tampereelle haluavat eivät junaan Helsingissä mahdu. Sähköisestä lippupalvelustaan VR pystyisi (jos ominaisuus ohjelmaan tehty) keräämään tiedon, montako Helsinki-Oulu tai Helsinki-Tampere paikkavarausta epäonnistunut, koska juna ollut täynnä, ja montako Hämeenlinnan paikkaa on tuolloin ollut myytynä.

    • Keskustelusta ymmärsin perusteluja näin: Vr:lle on kannattavampaa kuljettaa 6 täyttä vaunullista Hämeenlinnan ohi ilman hämeenlinnalaisia kuin ottaa yksi vaunu lisää, kuljettaa sata hämeenlinnalaista Helsingistä Hämeenlinnaan ja sitten raahata tuota yhtä tyhjää vaunua – johon ei siis Hämeenlinnasta kukaan astu mukaan – riippana vaikkapa Seinäjoelle asti.

  9. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Uudista edelläesittämäni ajatuksen:
    Pitkillä matkoilla VR kilpailee lentoliikenteen kanssa.
    Suomen etäisyydet Etelä-Suomesta alkavat jostain Oulun korkeudella tai yläpuolella olla riittävän pitkiä jotta lentäminen on nopeampaa, siis periltä perille.
    Junan nopeus on täysin kiinni tällähetkellä ja on ollut sitä jo pitkään radan kunnosta ja laitteista, ei junista, vetureista vaunuista.
    Eduskunta on kautta-aikain myöntänyt rahat ratojen perusparannuksiin ja tosi kitsaasti.
    Ei tarvitsisi kuin perusparantaa Pohjanmaan rataa ja lisätä yksi raidepari välille Riihimäki-Helsinki niin pitkänmatkan junien aika esim Hesa-Oulu lyhenisi vielä tästäkin lähes tunnin.

    Mutta: HerraJumala, sehän ei sovi kansanedustajalle, joudunko minä rahvaan joukkoon joka viikko junaan. Siellähän voin joutua tapaamaan äänestäjiäni, kyllä Finnairin on saatava tukea jotta kannattamattomat lentovuorot säilyy ja minä voin pyhässä yksinäisyydessäni rahvaan häiritsemäti nauttia ilmaisista lentomatkoista ja kerätä pisteitä jotta pääsen lomallekin ilmaiseksi puolisoni/seuralaiseni kanssa.
    Parhaiten ne säilyy kun ei anneta VR:lle rahaa, madelkoon nopeet junat vaan 160 km per tunti nopeimmillaan vaikka kalustolla voisi ajaa 220 km per tunti osalla vieläkin nopeammin.

    Onko kukaan Hämeen kansanedustajista koskaan puuhannut lisärahoituksen saamista VR:lle?

    Uudistan kysymykseni paneelissa asemalla mukanaolleille:
    Keskustelitteko tästä rahoituksesta mitään, jos ette niin miksi?

    • Hei Erkki!

      Kalustohankintojen kustannuksista puhuttiin. Mutta lähinnä siinä mielessä, että ministeriö on antanut VR:lle vain yhden vuoden tilauskannan kolmen vuoden tilauksen sijaan. Tähän lyhyeeseen ajanjaksoon vedottiin paljon, investointien tekeminen on vaikeaa, melkein mahdotonta, kokonaisuuden suunnitteleminen on vaikeaa, melkein mahdotonta jne.

      Viestintä- ja liikenneministeriö on monessa mielessä tässä varmasti avainasemassa. Mutta olen silti sitä mieltä, että sitkeydellä voitaisiin ketterästi saada aikaan muutoksia, jotka toisivat lisää asiakastyytyväisyyttä ja parantaisivat silti myös tulosta. Se vain vaatisi kunnon lisäponnisteluja.

      Olennaista mielestäni tässä on se, miten Vr:n avainhenkilöt hieman optimoivat yhtälöä yrittämättäkään aktiivisesti löytää parempaa kompromissia.

      Toki nyt luvattiin pohtia tunnin välein kulkevia taajamajunia nykyisiin aikataulun aukkopaikkoihin ja jopa niin, ettei Riihimäellä tarvitsisi vaihtaa junaa. Ja jos oikein ymmärsin, nykyistenkin taajamajunien vahtoyhteyden poistamista luvattiin harkita. Riihimäellähän ei ole hissiä ja huonokuntoisempienkin pitää jaksaa kipitellä raput alas alakulkutunneliin ja sielä seuraavalla raiteelle rappusia pitkin ylös. Olin huomaavinani Vr:n puolelta pientä ymmärrystä vaihdon vaikeudessa.

      Tällainen ratkaisu oli ihan kohtuullinen kompromissi tähän hätään minun mielestäni. Jos siihen päästään.

    • Tämän päivän Hämeen Sanomissa kerrotaan Riihimäki-Tampere välin turvalaitteiden uusimisesta alkuvuodesta lähtien.

      Lisäksi Riihimäen ratapihaa luvataan päivittää muiden nykyaikaisten asemien tasalle ensi syksystä alkaen. Riihimäellähän asemalaiturit ovat edelleen vanhanaikaisen matalalla, mikä vaikeuttaa huomattavasti junaan nousemista ja poistumista.

      Rahaa varmasti löytyy – mutta löytyykö Vr:lle? Näkisin, että ratoja tullaan kunnostamaan – mutta ennenkaikkea kilpailun avaamista varten.

      Vr:n kannattaisi mielestäni tässä odotellessa kehittää osaamistaan, toimintatapojaan ja asiakastyytyväisyyttä (MYÖS Hämeenlinnassa) ja parantaa kilpailukykyään tulevaa kilpailuasetelmaa varten. Yhden ison aseman uhraaminen muiden asiakkaiden tyytyväisyyden ja liikenteen lisäämiseksi on vielä kaukana kilpailukykyisyydestä.

    • Ja vielä sen verran, Erkki, että paneelikeskusteluun varattu aika loppui aivan kesken, vain murto-osa kysymyksistä ja kommenteista saatiin ilmoille asti. 🙁

Jätä kommentti

css.php