Kierrätystä ja hyvää tavaraa…

Anopin kuoltua viime kesänä olen käynyt läpi hänen jäämistöään. Tavaraa oli yli 70-vuotiaan omaisuudeksi vähän, mutta silti minun käsiteltäväkseni paljon. Jäljellä oli enää kaikkein rakkaimmat tavarat. Niitä olen perannut läpi yksi kerrallaan.

Apen kuoleman jälkeen anoppi oli luopunut kaikesta ylimääräisestä. Etenkin viimeiseen muuttoon oli mahtunut mukaan vain olennainen. Kaikki kaatopaikalle -neuvo oli tavallaan tehokas, mutten kyennyt noudattamaan sitä. Monella hyvälaatuisella tavaralla olisi kuitenkin jossain onnellinen uusi omistaja. Joten aloin etsimään hitaasti (ja niiiii-in vaivalloisesti) uutta omistajaa niille.

Paitsi että olen pihi, olen myös kova kierrättäjä. Olen onnelinen, jos hyvä tavara löytää uuden omistajan eikä sitä tarvitse heittää hukkaan. Anopin omaisuutta läpi käydessäni aloin vähitellen käydä läpi omaakin omaisuuttamme. Ikivanhoja ja tuoreempia pihinä yksilönä säilömiäni käyttökelpoisia esineitä, joita omat lapset eivät sitten kuitenkaan ottaneet säilöttäväkseen itselleen.

Kirpputoripöydän varauksiin on kuulemma neljän viikon jono. Ja minä kun olin valmis juuri nyt… Onneksi facebookin kirpputoriryhmien kautta saa kierrätettyä jotain tässä odotellessa. Mutta ilmaiseksi luovuttaminen on ihan hölmön hommaa. Kokemukseni mukaan melkein aina ilmaiseksi ottajat eivät pääsekään noutamaan tavaroita sovittuna ajankohtana eikä heistä kovin paljon kuule sen jälkeenkään. Paljon turhaa työtä, jonka vuoksi en enää tarjoa mitään enää ilmaiseksi. Pieni rahasumma kasvattaa sitoutumista kummasti.

Jos Hämeenlinnassa olisi kierrätyspiste, johon voisi tuoda kierrätettävää tavaraa helposti – niin, että vähävaraisempi ostaja saisi sen sieltä ilmaiseksi, toimittaisin sinne heti vaikka mitä ’varmuuden vuoksi’ vuosien aikana kerättyä pahan päivän varaa. Sellaista odotellessa…

Euroopan jätteen vähentämisen viikkoa vietetään jälleen 19.-27.11.2016. Ollaan hengessä mukana!

 

11 kommenttia artikkeliin “Kierrätystä ja hyvää tavaraa…”
  1. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Ongelma ei ole näköjään muuttunut miksikään 25 vuodessa. Kun äitini kuoli, kävi huutokauppahuone katsomassa-ei kelvannut mikään. Onneksi eräs toreilla kirpuutoripöytää pitävä vei jotain. Pelastus hyväkuntoisille huonekaluille oli paikallinen SRP:n kierrätyspiste. Vaatteet saimme menemään lähiapuna tuttavan kautta Karjalaan-sinne kuulemma kelpasi kaikki mahdollinen. Äitini ei ollut heittänyt juuri mitään menemään, joten lopputulemana oli kuorma-auton siirtolavallinen kaatopaikalle, voimat eivät riittäneen omaan kirppismyyntiin. Silloin ei ollut vielä näitä nettihuutokauppoja, sinne on kadonnut paljon itselle tarpeettomaksi käynyttä vuosien mittaan moottoriveneestä pöytiin ja käyttötavaraan asti-hyvä systeemi, mutta oma vaivansa sekin jos on kyseessä isommat erät, kuten kuolinpesät.

    • Vaivaa on nähtävä, että käyttökelpoinen tavara löytää etsijänsä. Nykyään ’kaatopaikallekin’ menevä jäte pitää lajitella, joten sekään ei ole niin helppoa kuin ennen…

  2. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Ongelma on siinä, että ihmiset ovat menettäneet entisaikojen ihmisten järjen.
    Isovanhempieni kuoltua heidän jälkeensä ei juurikaan jäänyt kierrätettävää, tai edes kaatopaikkajätettä. Vanhempieni kuoltua, äitini tänä vuonna 94 -vuotiaana, ei kovin paljon, jätteeksi luokiteltavaa ei juurikaan. Näillä näkymin, kun itse kuolen poikani on rojukasan päällä. Ajelen silti vaariltani saamallani polkupyörällä, jonka hän oli ostanut joskus 1930 -luvulla. Sitä en näe mitä poikani sitten tuolla pyörällä tekee, meneekö kierrätykseen vai jätteeksi.

    • Anoppi oli karsinut kaiken turhan pois jo ennen toisen kerran Hämeenlinnaan muutettuaan. Sotaorpona molemmat vanhempansa menettäneenä kaikki vanhemmilta jääneet tavarat ja esineet olivat korkealla tärkeysjärjestyksessä, samoin apen äidin jälkeensä jättämät tavarat. Niillä ei juurikaan ole rahallista arvoa, mutta tunnearvoa senkin edestä…

      Tässä samalla olen päättänyt alkaa oman tavaravuoremme vähentämisen. Joskus aikanaan talteen säilötty ei nyt enää tunnu välttämättä tarvitsevan lisäsäilömistä.

  3. avatar kuningasjätkä sanoo:

    Mulla ihan samoja ongelmia. Äitini jäämistöstä jäi jos vaikka mitä tingentangelia laatikkosotalla,Kirjoja, tauluja, maljakoita, koristesinettä ja pöytähopioitakin.
    Olen niitä yrittänyt kaupata, sinne sun tänne. Kovasti on ollut kiinnostusta tulla jopa hakemaan, mutta kun pitäisi ilmaiseksi saada.
    Paras oli kuitenkin eräs Morris Scot joka englanniksi kyseli ensin hintaa pöytähopioille ja ryhtyi sitten muutaman sähköpostiviestin jälkeen ehdottelemaan että lähettäisin hopeat, tarkat osoitetiedot, nimen ja hetun ja 150 euroa rahaa hänelle. Rahoilla hän olisi perustanut minulle pay-pal tilin jonne sitten olisi maksanut sen vaatimani 1500 euroa rahaa..
    Että Silleen…
    Ollaanko me suomalaiset ihan oikeasti saatu maailmalla niin ku**pääleima, että noi Nee***it kuvittelee että kaikki ollaan samasta puusta kuin muutama helppoon mennyt.

    Mä laitoin Morrikselle seuraavaan sähköpostiviestiin muutaman linkin pariin oikein kivaan haittikseen ja ”miehestä”pä ei ole kuulunut sen jälkeen mitään!

    Seuraavaksi näin sitten suuret otsikot internetissä siitä että hopeita ja arvometalleja ei kannatakaan myydä heti, vaan ne kannattaa pantata, sillä hopeakin on arvostettua kanikonttoreissa, kun siellä arvostetaan niitä myös muunkin kuin pelkän romuhinnan mukaan..
    No soittelin sitten muutamaan kanikonttoriin ja sain vastaukseksi että noiden yhteensä 1,5 kiloa painavien hopeiden kaniarvona käytetäänkin kuitenkin romuarvoa joka oli järkiään n. 17 senttiä grammalta. Muutamista kultaesineistäkin olisivat maksaneet vain puolet niiden oikeasta arvosta. Sikäli pöljänä mua kanikonttorissa pitivät että mm kultasepältä olisin saanut hopeista peräti 25 senttiä ja kullasta jopa 18 euroa, grammalta jos olisin suoraan myynyt.
    Mutta kun en nyt satu niin pikkurahan puutteessa olemaan niin olkoon, pitäkööt tunkkinsa!

    No kirjoilla ja kirjasarjoilla, varsinkaan vanhoilla tieto- ja eläinkirjasarjoilla ei tänäpäivänä mitään arvoa ole, ei niitä kukaan lue, kun saman tiedon saa helpommalla vaikka wikipediasta ilmaiseksi.

    Aaltomaljakot ja Toikan lasilinnut kiinnostaisi kovasti, jos ilmaiseksi saisi nekin, ei muuten.
    Huutokauppakeisarikaan ei, vaikka muuten haeskeleekin pikkunyyttejä kuvausryhmineen maan ääristä asti, ollut kiinnostunut paikanpäältä hakemaan . Pitäisi lähteä tarjoamaan satojen kilometrien päähän itse.Ja antaa satasella tai kahdella autokuormallinen..

    niinpä mä taidankin sitten kaivaa maahan korven kätköihin ison kuopan kaivinkoneellani ja lompsauttaa kaikki sinne.
    On siinä argeologeilla muutaman vuosituhannen jälkeen ihmettelemistä, että mikäköhän uskonnollinen rituaali-uhrauspaikka tässäkin on sijainnut?

    Että Sikäli…

    • Tuo korven kätköön kaivaminen voi olla ihan ok, kunhan sinne ei mene mitään ympäristölle vaarallista 😉

      Ilmaiseksi luovuttamisessa on se puoli, että yleensä ensimmäisenä paikalle ehtii joku melkoisen valpas jälleenmyyjä, joka nettoaa sitten samasta tavarasta sievoiset summat. Ihan periaatteesta en halua tukea sellaista toimintaa.

      Meillä ei niinkään puhuta arvotavaroista. Mutta esimerkiksi anopin ostama hyvälaatuinen kotimainen villakangastakki on malliltaan vanhanaikainen, mutta käyttäjälleen todella lämpöinen ja vähän käytettynä sillä on ikää jäljellä vaikka kuinka. Joku arvostaa sitä sopivan pienellä summalla, joten tuollaiset vein hyväntekeväisyyskirpputoreille. Mutta oma kärräämisensä noissakin on…

      • avatar Lauri Kivimäki sanoo:

        Korven kätköihin kaivaminen ei ole kovin hyvä idea, tai sitten kannattaa viedä tarpeeksi kauas. ostimme aikanaan ns rintamamiestalon kohtuullisen suurella tontilla. Ostassamme oli talossa kantovesi ja ulkohuussi. No vesijohdot ja viemärit sai rahalla, mutta ikävämpää oli kun takametsään oli muodostunut useita pienoiskaatopaikkoja jonne oli kaivettu kaikenlaista sälää. Niitten siivoaminen vaati enemmän kuin rahaa aikaa ja oli suhteellisen tuskallinen hommana. Nykyäänhän melkein jokaisen metsätien päässä Hämeenlinnassa ja Janakkalassa on puomi . Ne tulivat silloin kun muodostettiin Kiertokapula ja hinnat pomppasivat monikymmenkertaisiksi mm Karanojalla. Ihmiset alkoivat viedä mm huonekalujaan ja muita siivousjätteitä yksityisten metsäteille. Vaatii nykyäänkin todella mustan mielen jos vie paperinkierrätyspaikkaan kaksi täkkiä niinkuin oli jokin aika sitten Hauholla.

  4. avatar saara finni sanoo:

    Kaikkein itkettävintä on kun ihmiset heittävät tosi vanhoja valokuvia – sekä omiaan, että kuolleiden omaistensa – menemään.

    Kun olen kopioinut tietokoneeseeni haastateltujen valokuvia Antrean ajoilta, niin monasti olen kohdannut tämän hävitysvimman. Eiväthän ne vie edes paljon tilaa. Ja miten tärkeitä menneisyyden välittäjiä ne olisivat tuleville sukupolville.

    Älkää siis heittäkö yhtään kuvaa pois, vaan kirjoittakaa jokaisen kuvan taakse tai yhteyteen, ketä siinä on, missä ja milloin ja vielä kuvan ottajan nimi, jos mahdollista.

    • avatar Lauri Kivimäki sanoo:

      Meillä on paljon valokuvia sekä äitini Karjalan ajoilta, että hämäläisen isäni nuoruudesta. Yritin saada selvää keitä kuvissa esiintyi. Kiersin mm kaikki äitini sisaret ja valtaosa selvisi. Vaati kuitenkin melkoisen vaivan. Nyt harmittaa kun paljon on edesmennyt ja lopuilla harvoilla muisti alkoi pätkiä. No aika hyvin selvisi . Pääsin kuitenkin tyydyttävään tulokseen. Samalla tuli omatkin albumit päivitettyä. Vaikka valokuvahan ei nykyyään ole must. Paitsi, rippi, hää,, hautajais ja KOULUKUVAT (rahastusta). Itse en välitä kuvia kännykän näytöltä katsella. Olen vanhanaikainen.

      • avatar saara finni sanoo:

        Niistä äitisi kuvista. Oletan, että sieltä käsin käytiin ehkä Viipurissa otattamassa ainakin tärkeimmät kuvat. Vai käytiinkö myös Antrean kirkonkylässä, missä enollani Pekka Jantusella oli ”atelieri”, kuten siellä sanottiin. Hän otti myös lähes kaikki rippikuvat. Onko äitisi päässyt ripille jo Antreassa?

        Paras kuvaaja oli mielestäni kirkonkylän koulun johtajaopettaja Putkonen. Hän kuvasi maisemia ja henkilöitä omassa kotiateljeessään. Ne tunnistaa siitä, että hänellä oli seinällä japanilaistyyliin maalattuja kasveja, joita aina on hänen kuvaamiensa henkilöiden taustalla. Hän kävi myös ihmisten kotona ottamassa kuvia. Hän kuoli 1924. Hänen poikansa tytär on kertonut minulle, että lähes kaikki 1900-luvun alun maisemakuvat kirkolta, jotka nyt ovat Kansallismuseossa, ovat hänen ottamiaan, kuten esim. se kuva, missä on Antrean sekä uusi, että vanha kirkko. Hän myi kuviaan Kansallismuseolle, vaikka niissä missään ei ole hänen nimeään eikä museo arvosta kuvien ottajaa sen vertaa, että mainitsisi hänen nimensä.

        Antrean kirkolla toimi myös Taavi Piili-niminen valokuvaaja omassa ateljeessään, mutta koska hän oli tunnetusti vasemmistolainen, niin hänet teloitettiin kansalaissodan aikana. Enoni kertoi, että monet pitäjäläiset tekivät sellaista kiusaa, että kävivät ensin otattamassa hänellä kuvan ja haukkuivat sen sitten niin huonoksi, etteivät lunastaneet. Hänen ottamansa kuvat olivat kyllä huomattavasti parempia kuin enoni ottamat. Minulla on Piilin sedästäni ottama kuva. Piilin kuvissa on aina mainittu myös kuvaajan nimi.

  5. avatar kuningasjätkä sanoo:

    No eihän nyt sentään ongelmajätteitä.. Eihän se tavallisten ihmisten oikeuksiin kuulu, häkkihän heilahtaa heti jos yhdenkin autonrenkaan hautaat maahan.
    Sehän on Destian ja romu- sekä kaivosteollisuuden yksinoikeuksiin kuuluvaa homma, vain niillä on oikeus haudata tai laskea jäteliemiään ihan minne tahansa.
    Kuuliainen kansalainen ei tietenkään edes ajatuksissaan saa sotkeutua moiseen touhuun..

    Toisaalta jos minä perintökalleuteni hautaan jonnekin, niin tuskinpa mä sinne nimeäni jätän tai dna-tunnisteita. Niin että siinähän mietiskelevät ”kukahan tämänkin” haudan on tehnyt.
    Mitä tulee vanhoihin valokuviin, niin jos ei niistä ketään tunne, niin miksi ne pitää säilyttää lootissa pöllyyntymässä? Voisihan ne vaikka skannata tietsikalle tai muistitikulle jolloin bitteinä vievät vähemmän tilaa?

Jätä kommentti

css.php